Hotelliketjun aulat voidaan tuoksuttaa samalla tuoksulla, jolloin asiakkaalle saadaan jäämään muistijälki. Tällöin vieraskin hotelli voi tuntua yhtäkkiä tutulta.
ruokasaleissaan, vaan antaisivat oikean ruuan tuoksua niissä. Sen sijaan eteisissä ja ulko-ovilla tuoksulla on paikkansa.
” Ruokalistaa tutkitaan usein eteisessä tai ulko-ovella, ja jos tämä hetki toivottaa asiakkaan lämpimästi tervetulleeksi ja houkuttelee astumaan sisään, on tuoksumarkkinoinnissa onnistuttu.”
Lisäksi tuoksulla voidaan neutraloida epämiellyttäviä tuoksuja, kuten eteisen narikoissa olevien märkien takkien tunkkaista hajua.
Hotellin tai ravintolan työntekijöiden ei tarvitse tarttua hajustepulloihin tuoksumarkkinoinnin vuoksi, sillä tuoksut tuotetaan käsiteltävään tilaan automatisoidulla järjestelmällä. Tekniikoita on erilaisia, ja niistä sopivin valitaan tilan mukaan.
” Kaikki toimittamamme laitevaihtoehdot toimivat erittäin itsenäisesti ja vaativat henkilökunnalta toimenpiteitä korkeintaan kerran kuukaudessa”, Markku Berg kuvailee Audience Firstin tuotevalikoimaa tuoksumarkkinoinnin saralla.
Suomessa on joitakin esimerkkejä tuoksumarkkinoinnista. Berg tuo ilmi, että sitä hyödynnetään toistaiseksi melko harvan suomalaisen yrityksen markkinoinnissa.
” Toiminnan rantautuminen Manner-Euroopasta Suomeen on kestänyt poikkeuksellisen kauan, ja se on vasta nyt saamassa jalansijaa kotimaisten yritysten markkinointipaletissa.”
”
Eteisissä ja ulkoovilla tuoksulla on paikkansa.
Bergin havaintojen mukaan kiinnostus tuoksumarkkinointia kohtaan on parhaillaan voimakkaassa kasvussa, ja Audience First on panostamassa sen esilletuontiin lisää voimavaroja.
Tannisen mukaan tuoksumarkkinointi on erilainen tapa saada huomiota nykypäivänä, jolloin yritykset pyrkivät olemaan äänekkäitä ja räikeän näkyviä.
” Se on lempeä tapa saada asiakas havahtumaan. Suomessa käytetään tuoksuja jo useissa kohteissa, ja niistä saatu palaute on ollut positiivista.” n
48 proresto 3 / 2016