proresto 2+3/2019 | Page 37

Apteekkari ”Työn tilaajana oli SOK-osuuskauppa. Suunnitelmalle oli määritetty tietyt reunaehdot, joiden mukaan ravintolasta halut­ tiin rento, kansainvälinen ja tietylle kohderyhmälle soveltuva, mutta muutoin saimme sisustussuunnittelussa melko vapaat kädet.” ”Sittemmin samojen suuntaviivojen mukaan on uudistettu seitsemän muutakin Amarillo-ravintolaa, mutta Amarillo Kuo­ pio – ketjun ravintoloista toiseksi vanhin – oli näistä ensim­ mäinen. Kaikkien Amarillojen sisustuksessa eri paikkakunnilla on sama kantava idea, mutta sitä on matkan varrella hieman muunneltu ja pyritty samalla lisäämään aina uusia elementtejä uusien paikkakuntien myötä. Konsepti elää tulevaisuudessa.” Periaatteina suunnittelussa olivat Ekmanin mukaan erityi­ sesti sisustuksen moniaistillisuus ja rohkeus. Ravintolatila halut­ tiin saada tuoreeksi, selkeäksi ja energiseksi. ”Ajatuksena oli, että asioita ei tehdä samalla tavalla kuin on ennen tehty.” ”Amarillon sisustuksessa on paljon rekvisiittaa, esimerkiksi vanhaa antiikkia. Asiakkaat arvostavat ravintolan hyvää inter­ iööriä ja ottavat sen omakseen.” Valaistus keskeistä saunaravintolassa Toinen VDP:n viime aikojen suunnitteluprojekteista, Ravintola Kuuma Tampereella, on Lumo Nordicin tilaama saunaravin­ Apteekkari 2–3/2019 proresto 37