proresto 2/2016 | Page 22

Atria Food Servicen ratkaisutiimi (vasemmalta) Susanne Heinineva, Janne Tirkkonen ja Ville Valtasalmi. Elintarvikealan tuotetoimittajat ja maahantuojat tarjoavat yhä useammin asiakkailleen palvelukonsepteja – siis erilaisia palvelumalleja, joiden yhteydessä yrityksen keittiömestari tai muu asiantuntija tarjoaa asiantuntemustaan ruokalistojen ja ruokatuotteiden suunnitteluun. Hotellikeittiöille, ravintoloille ja kahviloille saatetaan tarjota vaikkapa lounasruokien raaka-aineita tai komponentteja, mutta myös täysin valmiiksi kehitettyjä toimintamalleja. HORECA-SEKTORILLA RUOKAPROSESSI kokonaisuudessaan on tärkeä kysymys. Niin ruokatuotteisiin, ruoan valmistukseen, laiteresursseihin kuin keittiön kapasiteettiinkin on kiinnitettävä huomiota, jotta keittiöprosessi saadaan oikealla tavalla hallintaan. Pelkät reseptit eivät riitä. Käytännönläheisille palvelukonsepteille on todettu olevan alalla paljon tarvetta. Raaka-ainetoimittajien palvelumalleissa asiakkaille voidaan tarjota kokonaisuuksia, joiden avulla keittiöissä säästyy aikaa ja rahaa. Mahdollisesti ruokahävikitkin vähenevät. Palvelumallit voivat parhaimmillaan auttaa monin tavoin esimerkiksi pieniä keittiöitä kehittämään ruokatuotteita ja niiden tarjoilua. Uusia konsepteja ja koulutuspalvelua Atrian myyntiorganisaatioon on hiljattain perustettu ’Food Service -ratkaisut’ -tiimi, jossa on jäseninä keittiöalan ammattilaisia. 20 proresto 2/2016 ”Tiimi suunnittelee uusia ratkaisuja HoReCa-sektorin sekä julkishallinnon ruokapalvelun kehittämiseksi. Aloitimme toiminnan tällaisenaan syksyllä 2015”, kertoo ratkaisutiimiä vetävä keittiömestari ja kehityspäällikkö Janne Tirkkonen Atria Suomi Oy:stä. ”Ajatus on, että uudet elintarvikepalvelut konseptoidaan yhteistyössä asiakkaan kanssa. Tiimi ei kuitenkaan toimi konsulttina.” Elintarvikealan palvelukonsepteja tarjotaan koko Suomessa, Hangosta aina Nuorgamiin asti. Mahdolliset uudet palvelut voivat olla monen tyyppisiä. ”Kyse voi olla vaikkapa koulutuksesta, joka koskee keittiöprosessien kehittämistä raaka-aineiden jalostusasteet huomioon ottaen.