proresto 1/2022 | Page 36

KUVA : MANPOWERGROUP toimialoilla ja ns . vapaat työnhakijat ovat vähentyneet erityisesti teollisuuden alalla .
” Lisäksi työvoiman liikkuvuuden rajoittaminen on asettanut omat haasteensa . Esimerkiksi kesän sesonkityö pyörii pääosin ulkomaisella työvoimalla . Tämä on monelle yritykselle iso ongelma ”, Varvio kertoo .
Tilanne onkin vaatinut alan yrityksiltä nopeaa reagointia muuttuviin säädöksiin ja ohjeistuksiin . Samalla ne ovat myös joutuneet kehittämään toimintatapojaan ja käytäntöjään . Esimerkiksi Barona joutui äkillisesti siirtämään satoja työntekijöitä toimialalta toiselle , kun työt vähenivät tai loppuivat kokonaan .
” On käynyt selväksi , että meillä on kyky tehdä tarvittaessa nopeitakin muutosliikkeitä . Tämä on ollut alamme yritysten vahvuus pandemiasta selviytymisessä ”, Baronan toimitusjohtaja Minna Vanhala-Harmanen toteaa .
Henkilöstöpalveluyritysten liiton puheenjohtaja ja ManpowerGroupin Suomen toimitusjohtaja Matti Kariola toteaa , että yritykset eivät enää voi odottaa kriittisten rekrytointien toimeenpanemista , vaan ne katsovat jo pidemmälle tulevaisuuteen . Myös ihmisten halukkuus vaihtaa työpaikkaa on lisääntynyt .
KORONAPANDEMIA ISKI henkilöstöpalvelualaan vaihtelevalla voimalla , toimialasta riippuen . Esimerkiksi ravintola- ja matkailualan liiketoimintayksiköt ovat kärsineet kovan kolauksen , kun taas IT- ja koulutuspalvelut ovat takoneet hyviä tuloksia .
Henkilöstöpalveluyritysten liiton puheenjohtaja ja ManpowerGroupin Suomen toimitusjohtaja Matti Kariola toteaa , että alalla valmistaudutaan jo pandemian hellittämiseen .
” Kun ravintola- ja palvelualan rajoitukset puretaan , pääsemme vahvasti kasvuun kiinni . Henkilöstöpalvelualan toiminnan merkitys tulee tällöin olemaan äärimmäisen tärkeä ”, Kariola kuvaa .
Pikaisia suunnanmuutoksia Innolink Staff Oy : n toimitusjohtaja Jarkko Varvion mukaan ennakointi työvoiman nopeasti muuttuviin tarpeisiin on ollut jokseenkin haastavaa . Tilauskannat ovat lyhentyneet useilla
Rekrytoinnit ovat piristymään päin Pandemian myötä rekrytointitoimeksiantojen volyymit tippuivat nopeasti . Myös kandidaattien käytöksessä tapahtui muutos , kun epävarma tilanne johti lisääntyvään varovaisuuteen .
” Palvelusektorilla on vallinnut koronapelkoa , mikä on tietysti ymmärrettävää . Tästä johtuen meidän on ajoittain ollut vaikeaa täyttää lyhyitä työpestejä . Työttömyysturvan 500 euron suojaosa ei myöskään ole toiminut kannustimena töiden vastaanottamiseen ”, Vanhala-Harmanen kertoo .
Muutokset ovat olleet myös positiivisia . Innolinkin Jarkko Varvio mainitsee , että esimerkiksi henkilökohtaisten soveltuvuusarviointien kysyntä on kasvanut .
” Myös rekrytointikoulutukset pyörivät suht normaalisti . Näin voimme kouluttaa kotimaista työvoimaa useille eri aloille ”, hän toteaa .
Tällä hetkellä näyttääkin siltä , että rekrytointimarkkinoiden piristymistä on jo havaittavissa .
” Yritykset eivät enää voi odottaa kriittisten rekrytointien toimeenpanemista , vaan ne katsovat jo pidemmälle tulevaisuuteen . Myös ihmisten halukkuus vaihtaa työpaikkaa on lisääntynyt ”, ManpowerGroupin Matti Kariola toteaa .
Uudet työskentelytavat ja teknologiat valtaavat tilaa Niin kuin monet muutkin yritykset , henkilöstöalan toimijat ovat siirtyneet etätyöskentelyyn . Haastattelut hoidetaan nykyään videotyökaluilla ja niin asiakaskohtaamiset kuin perehdytyksetkin ovat muuttuneet pääasiassa sähköisiksi .
Tilanne on pakottanut paitsi hyödyntämään ajanmukaista teknologiaa , myös innovoimaan uutta .
Innolinkin liiketoimintajohtaja Lari Nurmi toteaa , että uusien toimintatapojen ja rekrytointimallien myötä joustavuus ja ketteryys ovat lisääntyneet henkilöstöalalla .
” Olemme esimerkiksi luoneet mallin , jolla testataan työvoimaa jo lähtömaassa eri alojen yrityksille räätälöidyin testimenetelmin . Näin varmistamme työvoiman laadun ja tuo-
36 proresto 1 / 2022