proresto 1/2019 | Page 41

VUOKRATYÖ HANKKI KANNUKSENSA TEKSTI: SAMI J. ANTEROINEN KUVAT: ESA AHDEVAARA / GSS LUCKY-DESIGN Henkilöstöpalvelubisnes loi nahkansa ja nousi ylös ”mainekuopasta”: nyt vuokratyöntekijät viihtyvät työssään paremmin kuin peruspalkansaajat ja peukuttavat duunia laajalla rintamalla. VUOKRATYÖN SIUNAUKSELLISUUTTA harvoin hehku- työ ei miellytä, epätietoisuus työsuhteen jatkumisesta vaivaa tetaan julkisuudessa, mutta jos vuokratyön tekijöiltä itseltään ja vuokratyöntekijä ei tunne olevansa ”oman talon väkeä” kysytään, olot ovat varsin hyvät. Henkilöstöpalveluyritysten lii- asiakas­yrityksessä. ton (HPL) viimevuotisen vuokratyötutkimuksen mukaan 70 % vuokratyön tekijöistä on ”innostunut työstään”, kun keskimää- Individualismin airut rin 66 % suomalaisista ”normityöntekijöistä” voi allekirjoittaa Kohta 15 vuotta alalla ollut Tuliara osaa nimetä ne elemen- saman väittämän. Lisäksi innostuneiden joukko on vuosi vuo- tit, jotka nostavat vuokratyön suosiota Suomessa. Yksi niistä delta kasvanut, joten ihan tähdenlennosta ei ole kysymys. on varmasti vapaus valita: esimerkiksi opiskelija voi käte- Henkilöstöpalveluyritysten liiton toimitusjohtaja Merru västi valita nettipohjaisista palveluista ne vuorot, jotka sopivat Tuliara toteaa, että vuokratyöntekijöiden tyytyväisyys on pieni hänelle. HPL:n tietojen mukaan puolet vuokratyöntekijöistä on ”ylläri” tutkimuksen teettäjällekin, vaikka nousutendenssi on alle 25-vuotiaita, jotka arvostavat vapautta ja joustavuutta. jatkunut jo vuosia. ”Eroa tulee kuitenkin sen verran paljon ns. perinteisessä työsuhteessa oleviin työntekijöihin, että kyllähän se yllättää”, hän myöntää. Maireat luvut eivät myöskään johdu pienestä otoksesta: HPL:n kyselyyn vastasi 7 165 vuokratyöntekijää 26 alan eri yrityksestä, enemmän kuin koskaan aikaisemmin tutkimuksen 11-vuotisessa historiassa. ”Tähän liittyy toinen asia eli se, että etenkään nuoret ihmi- set eivät halua sitoutua yhteen työpaikkaan pitkäksi aikaa”, toteaa Tuliara. Kolmas merkittävä tekijä on lisäansiot. Nuorilla – ja miksei vähän vanhemmillakin – voi olla mielessä tavoite, jota varten säästetään ja vuokratyön tekemisellä kerrytetään kassaa. Neljäs syy liittyy urasuunnitteluun: esimerkiksi ravintola- alaa opiskeleva voi määrätietoisesti hankkia ansioluetteloonsa erilaisia ravintoloita, fine diningista pikaruokaan. Peukut ylös! Viidentenä Tuliara nostaa esille sen, kuinka nopeaa ja HPL:n kyselyn mukaan lähes yhdeksän kymmenestä (88 %) helppoa työn saaminen on vuokratyöpalvelun kautta. Sähköis- vuokratyön tekijästä on myös valmis suosittelemaan vuokra- tynyt vuokratyönvälitys sopii hyvin erityisesti diginatiivien pir- työn tekemistä tuttavilleen. Tässäkin on tapahtunut pientä nos- taan. ”Netissä voi myös ilmoittaa kätevästi, milloin ei ole käy- tetta vuosien varrella. tettävissä – ja milloin taas ottaa toimeksiantoja vastaan.” Tyytyväisenä hyrräävien vuokratyöntekijöiden suositteluha- luja nostaa useampi tekijä: työ on sitä, mitä luvattiin; työnan- Lainsuojattomasta salonkikelpoiseksi taja hoitaa palkanmaksun ja muut työsuhdeasiat jämptisti; ja Vuokratyö tuntuu osuvan zeitgeistiin varsin hyvin – mutta aina töitä saa nopeasti henkilöstöpalveluyrityksen kautta. näin ei ole ollut. Kun isot kansainväliset vuokratyöyritykset – Vastaavasti peukalon alaspäin kääntäneiden (12 %) kom- menteissa erottui kolme kielteistä asiaa: epäsäännöllinen etunenässä Manpower ja Adecco – rantautuivat Suomeen 90-luvun lopulla, vuokratyö oli hetken aikaa ”outo lintu”, joka 1/2019 proresto 41