***
RAVINTOLA
Vastuullista
tä
9
Liittymällä mukaan
LUOMURAVINTOLA.FI
”Teollisuuden eri projektit, IT-sektori ja erilaiset asiantun-
tija- ja toimistotyöt ovat tyypillisesti sellaisia, että työ kestää
useamman kuukauden, aika usein puolesta vuodesta vuoteen.
tamalla, että vuokratyöntekijöihin sovelletaan yhdenvertaisen
kohtelun periaatetta.
Käytännössä ”yhdenvertainen kohtelu” tarkoittaa sitä, että
Kaupan puolella ja matkailu- ja ravintola-alalla työpätkät ovat vuokratyöntekijän keskeisten työehtojen on oltava asiakasyri-
lyhyempiä – tällöin esimerkiksi kassaa hoitamaan tarvitaan kii- tyksessä suoritettavan toimeksiannon ajan vähintään saman-
reesti sijainen sairastapauksen johdosta.” laiset kuin ne olisivat, jos yritys olisi palkannut hänet suoraan
samaan tehtävään.
Normitalkoot teollisuuteen, kiitos!
”Meillä ollaan tilanteessa, jossa direktiiviä ei ole vielä-
Vaikka vuokratyövoima purjehtii selvässä myötätuulessa, on kään implementoitu kokonaisuudessaan. Näin kieltoja ja
HPL:n toivomuslistalla vielä jokunen regulatorinen muutos. rajoituksia voi edelleen esiintyä”, hän kertoo.
Näistä kärkipäässä on teollisuuden työehtosopimusten tuunaa-
minen.
Imago kunnossa
”Teollisuudessa on edelleen noin sata TES:iä, joissa rajoi- Yleinen mielipide ja julkisuusmylly sen sijaan kohtelee vuok-
tetaan ulkopuolisen työvoiman käyttöä. Vain tiettyjen ruuhka- ratyötä jo varsin hyvin. ”Alalla on ollut ylilyöntejä ja huono
huippujen aikana saa turvautua vuokratyövoimaan”, Tuliara maine vielä parikymmentä vuotta sitten, mutta ne ajat ovat
harmittelee. Teollisuuden työehtosopimuksien ”miinat” ovat takana”, Tuliara toteaa.
sikäli kuriositeetti, että esimerkiksi palvelupuolella ei moisia
rajoitteita ole koskaan ollutkaan.
Tuliara muistuttaa EU:n vuokratyödirektiivistä (2008), joka
”Olemme päässeet mainekuopasta ylös ja nyt vuokratyötä
jo arvostetaan. Tähän pääseminen on vaatinut paljon ja
voi sanoa, että esimerkiksi meidän jäsenyrityksemme ovat
ei salli perusteettomien kieltojen tai rajoitusten asettamista kehittäneet alaa todella paljon, jotta epäkohdat on saatu
vuokratyövoiman käytölle. Kiellot ja rajoitukset ovat turhia, oikaistua.”
koska direktiivi parantaa vuokratyöntekijöiden suojaa asetta-
malla vuokratyötä koskevia vähimmäisvaatimuksia ja varmis-
Tuliaran mukaan vuokratyön tulevaisuus vaikuttaa varsin
hyvältä. Varsinkin isoilla yrityksillä on jo pitkään ollut suun-
1/2019
proresto 43