proresto 1/2016 | Page 40

” Eri vetäjät ovat jättäneet omat jälkensä myös terassille. JOILLEKIN KUPPILOILLE TERASSI tarkoittaa vain muutamaa pöytää ravintolan seinien ulkopuolella silloin, kun sää sallii. Toisin on Turussa sijaitsevassa ravintola Pinellassa. Siellä terassin avaaminen yleisölle kolminkertaistaa ravintolan asiakaspaikat, ja se pyritään pitämään auki myös viileällä ilmalla ja sateella. Pinellan ravintolapäällikkö Juha Parmin mukaan terassilla on ravintolalle erittäin suuri merkitys, sillä ravintola käytännössä tekee tuloksensa kesällä. ”Silloin pitää tehdä rahaa hiljaisempia kausia varten. Heinäkuun liikevaihto voi olla jopa kymmenen kertaa suurempi kuin tammikuun.” Terassi ei ole yhtä isoa aluetta, vaan se jakautuu viideksi erilliseksi terassiksi, joista avautuu näkymät eri suuntiin. Asiakas voi viettää leppoisaa kesäpäivää Aurajoen varrella tai sitten seurata kesäisen Turun kaupunkielämää. 38 proresto 1/2016 Terassien erityispiirteenä Parm mainitsee vaaleat säänkestävät nahkasohvat. Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevan ravintola Groteskin terassi puolestaan luottaa intiimimpään tunnelmaan, sillä se sijaitsee ravintolan sisäpihalla. Se koostuu noin sadasta paikasta ja jakautuu kahteen osaan eli ylä- ja alaterassiin. Groteskin ravintolatoimenjohtaja Paul Hickmanin mukaan moni heidän asiakkaistaan on kuvaillut terassia keskieurooppalaistyyliseksi. ”Keidas keskellä kaupunkia”, hän itse luonnehtii. Terassille myös viileällä ilmalla Grotesk avaa terassinsa vapuksi, mutta kausi käynnistyy kunnolla kesäkuun alussa. ”Kesästä riippuen kausi jatkuu elokuulle tai syyskuulle. Viime kesänä