proresto 1/2016 | Page 33

Ilona on tuotu Ouluun yhdistämällä aiemmin kiinteistössä toimineet yökerho Apollon ja ravintola Glorian yhdeksi isoksi kokonaisuudeksi, jossa asiakaspaikkojen yhteenlaskettu määrä on noin tuhat ja eri teemaisia osastoja löytyy peräti viisi. RAVINTOLAYHTIÖ RESTAMAX OYJ päätti tuoda Ilona-brändinsä Ouluun yhdistämällä aiemmin kiinteistössä toimineet yökerho Apollon ja ravintola Glorian yhdeksi isoksi kokonaisuudeksi, jossa asiakaspaikkojen yhteenlaskettu määrä on noin tuhat. Ilona tavoittelee ”aikuisempaa” kohderyhmää, mikä on huomioitu niin yökerhon ikärajoissa kuin esiintyjissä ja sisustuksessakin – eri teemaisia osastoja löytyy peräti viisi. Restamaxin linjajohtaja Paul Meli toimi rakennuttamisesta vastaavana henkilönä kohteessa. Melin mukaan Ouluun nousi Ilona-ketjun toiseksi suurin yökerho – vain Seinäjoella on isompi Ilona. ”Rakennusprojektina Oulun Ilona oli mittava, sillä kahden vanhan ravintolan yhdistäminen on aina työlästä puuhaa. Esimerkiksi keittiötä lähdettiin tekemään nollasta”, hän muistelee projektia, joka vietiin läpi kymmenen todella kiireisen viikon aikana. ”Haasteita tuli vastaan, mutta remontti onnistui hienosti ja yökerho avasi ovensa aikataulussa” Y[H\