Robotiikka yleistyy nopeasti eri maissa. Tuotannon
robotiikkajärjestelmien kustannukset pienenevät
koko ajan, ja robottien suorituskykykin paranee
noin viiden prosentin vuositahtia. Tehtaiden siirtely
ulkomaille halvemman työvoiman perässä on pian
historiaa, mutta jatkossa teollisuuden työntekijöiltä
edellytetään uudenlaista automaatiotekniikan
osaamista.
Suomessa teollisuusrobotteja on käytetty noin 40 vuotta, mutta
tuotantolinjoille asennettujen robottien määrä on täällä suhteellisen pieni. ”Esimerkiksi Kaukoidässä robotteja on paljon
enemmän verrattuna teollisuustyöntekijöiden määrään”, kertoo johtaja Janne Leinonen ABB Oy:n Robotics-liiketoimintayksiköstä. ”Muun muassa Kiinassa investoidaan paljon robotiikkaan. Pelkästään vuonna 2014 sinne myytiin lähes 58 000
teollisuusrobottia.”
Robottien suhteellista määrää kuvaa niin sanottu robottitiheys, jolla tarkoitetaan teollisuuden robottien määrää jokaista
10 000 tuotannon työntekijää kohti. Koko maailmassa keskimääräinen robottitiheys oli vuonna 2013 noin 62 ja Suomessa 122. Tilastojen mukaan Suomessa oli tuolloin noin 300
teollisuusrobottia ja Ruotsissa yli kolminkertainen määrä eli
1 073.
”Ruotsin robottien määrää nostaa toisaalta se, että paikallisessa autoteollisuudessa käytetään paljon teollisuusrobotteja.
Suomessa sitä vastoin on paljon prosessiteollisuutta, missä
robottien käyttö on harvinaisempaa kuin kappaletavaroiden
valmistuksessa”, Leinonen selittää.
Roboteille neljäsosa kaikesta tehdastyöstä
Tyypillisiä robottien teollisuuskäyttäjiä ovat autotehtaiden
lisäksi elektroniikka-, metalli- ja koneteollisuuden sekä logistiikan eri sovellukset. Vuoteen 2025 mennessä nämä toimialat muodostavat arviolta 75 prosenttia kehittyneen robotiikan
asennuksista. Tuolloin robotit pystyvät suorittamaan jo 40–45
prosenttia näiden alojen työtehtävistä.
”Suomi on melko pieni markkina-alue. Täällä myydään
vuosittain keskimäärin 250–350 robottia”, arvioi Leinonen.
Hänen mukaansa suomalaisilla konepajoilla olisi kuitenkin
paljon potentiaalia robottitekniikan hyödyntämiseen. ”Suomalaisyritykset eivät nykyisessä taloustilanteessa oikein uskalla
tehdä investointeja.”
Toki robottien hankintahinnan lisäksi kuluja tulee siitä, että
tuotantolinjoja on muutettava roboteille soveltuviksi. Tarvitaan
ehkä lisää kuljettimia ja uudenlaista varastologistiikkaa. Leinosen mukaan robotiikkahankinnat kuitenkin johtavat pitemmällä
aikavälillä tuottavuuden kasvuun.
Vuoteen 2025 mennessä kehittynyt robotiikka nostaa
monien alojen tuottavuutta jopa 30 prosentilla ja laskee työvoimakustannuksia vähintään 18 prosenttia. Pa