”Yrityksen perustaja on ehkä tottunut myymään tuotetta,
eikä palvelua”, Turunen toteaa ja lisää, että uusi sukupolvi
ymmärtää paremmin sen, kuinka loppuasiakasta kuunnellaan
ja palvellaan hyvin.
Näiden asioiden kanssa Turunen painiskeli jo edellisessä
työpaikassaan Finprossa, kun hän teki tutkimusta suomalaisten
yritysten menestyksen eväistä. ”Turusen listan” ykkössijalla on
asiakkaan tarpeiden syvällinen tuntemus.
”Loppumarkkinaan täytyy olla hyvä tuntuma koko ajan ja
asiakkaan preferenssit eri tilanteissa on tiedettävä tarkkaan”,
toteaa Turunen, joka on toiminut Teknologiateollisuuden nok
kamiehenä vuodesta 2010.
”
Timanttinen tuote
tai palvelu voi levitä
kulovalkean tavoin ympäri
palloa.
Erikoistumalla erinomaiseksi
lit, innovatiivisuus sekä läheiset asiakassuhteet. Teknologia
Yhtälailla konepajoille sopiva neuvo on listan kakkoskohta:
teollisuuden jäsenkunnasta löytyy helposti noin 60 Hidden
ymmärrä markkinan niche-mahdollisuus. Hyvinä esimerkkeinä
Champion -yritystä – ja mukana on tietenkin useampi pk-kone
suomalaisesta kapean markkinan erikoisosaamisesta Turu
paja.
nen mainitsee kallion louhintaan tarkoitettuja korkealaatuisia
Turusen mukaan pieni koko ei haittaa yritystä, joka on
porakruunuja valmistavan lempääläläisen Robitin ja pienkuor
”oman juttunsa” löytänyt ja ottanut maailman haltuun. Digitaa
maajia tekevän ylöjärveläisen Avant Tecnon.
lisuus auttaa skaalautuvuudessa: timanttinen tuote tai palvelu
”Kun yritys on löytänyt oman fokusalueensa, siitä täytyy
voi levitä kulovalkean tavoin ympäri palloa.
uskaltaa myös pitää kiinni.” Markkinoita tarkasti seuraamalla
”Kun uusia markkinoita mietitään, täytyy muistaa että
pystytään päättämään, milloin panostuksia on syytä lisätä ja
kukin markkina elää omaa elinkaartaan ja yrityksen on men
milloin pitää höllätä vähän.
tävä mukaan sekä omilla että markkinan elinkaaren ehdoilla”,
Rautainen niche-osaaminen liittyy myös nyt paljon tapetilla
Turunen toteaa ja muistuttaa kumppaneiden tärkeydestä: eten
olevaan Hidden Champions -ilmiöön. ”Hidden Champions”
kään pienen firman ei kannata yrittää tehdä kaikkea itse. Tii
on saksalaisen taloustieteen professorin Hermann Simonin lan
vis nippu luotettavia partnereita tuo helpotusta arjen painei
seeraama termi, jonka avulla voidaan haarukoida eräänlai
siin.
sia piilomenestyjiä – yrityksiä, jotka eivät ehkä loista isolla
koollaan tai mediajulkisuudella, mutta jotka tahkoavat kovaa
Kilpailukyky taas jaloilleen
tulosta omiin vahvuuksiinsa luottaen.
Strategisia kuvioita on mietitty myös Teknologiateollisuus
ry:ssä viime aikoina. Järjestön nyt alkavalla uudella strategia
HC on vientieläin
kaudella vaikutetaan ennen kaikkea työmarkkinoiden uudis
Simonin mukaan Hidden Champion -yritykset toimivat kapeilla
tumiseen, suomalaisen teknologia-alan kilpailukyvyn paranta
niche-alueilla ja panostavat raivokkaasti vientiin. Hidden
miseen sekä alan monipuolisuuden ja merkittävyyden viestimi
Champion -yrityksille on tunnusomaista mm. kunnianhimoi
seen.
nen johto, tehokkaat työntekijät, joustavat työn tekemisen mal
10 prometalli 5/2015
Nuotteja on reivattu uusiksi, koska suomalainen teknolo