prometalli 4/2019 | Page 62

SORVIN ÄÄRESTÄ Palstalla yhteistyökumppanimme kertovat toiminnastaan. TEHOA JA TARKKUUTTA SUOMALAISILLE KONEPAJOILLE TEKSTI: ARI MONONEN Tarkkaan työhön soveltuvia työstökoneita toimittava Masentia Oy aloitti toimintansa Suomessa vuoden 2016 alussa. Yhtiö kuuluu kansainväliseen pohjoismaiseen konserniin, jonka pääkonttori on Tanskassa. Uusilla laitteilla voidaan saada konepajojen tuotantoon lisää nopeutta, joustavuutta ja tehokkuutta. Masentia on Pohjoismaiden suurimpia työstökoneiden jälleen- ”Voimme haluttaessa asentaa laitteistot tuotantolinjalla myyjiä. Konsernin palveluksessa on kaikkiaan noin 75 ammat- käyttökuntoon ’avaimet käteen’ -toimituksina. Hoidamme tilaista. toimitukset perusteellisesti kerralla valmiiksi. Lisäksi Suomessa Masentia Oy:n toimipaikka sijaitsee Jyväsky- lässä. ”Myymme korkealaatuisia laitteita konepajoille. Edus- järjestämme koneiden käyttö- ja huoltokoulutusta – joko valmistajan tehtaalla ulkomailla tai asiakkaan omissa tiloissa.” Konepajojen laitteet ja teknologiat kehittyvät koko ajan, tamme alan johtavia yhtiöitä, joilta valitsemme parhaat koneet joten perusteellinen käyttäjäkoulutus onkin nykyään usein ja parhaan teknologian”, linjaa Masentia Oy:n myyntipääl- tarpeen. likkö Petteri Heinonen. Tuotantolinjoilla käytettävien koneiden laatuun kannattaa investoida, koska lopputuotteilta vaaditaan yhä suurempaa tarkkuutta ja pienempiä toleransseja. ”Valttinamme on myös oma asiantuntemuksemme. Tun- nemme ne koneet ja laitteet, joita myymme.” Heinosen mukaan pääosa Masentia Oy:n Suomeen toimit- tamista koneista on Keski-Euroopassa valmistettuja. Keskeisiä ”Markkinoilla on entistä monipuolisempia ja monikäyttöisempiä työstökoneita. Joissakin tapauksissa lopputuote voidaan saada valmiiksi yhdellä koneella.” ”Esimerkiksi itävaltalainen WFL on kehittänyt erilaisia monitoimisorveja, joissa on mukana laser- ja hammastustoimintoja. Tällaisten multitasking-koneiden myynti on kasvussa, ja esimerkiksi jyrsinkoneisiin halutaan mukaan sorvaavia ominaisuuksia”, Heinonen mainitsee. tuontimaita ovat Saksa, Hollanti, Italia, Itävalta ja Englanti. Asiakkaina on muun muassa suuria vientiyrityksiä ja eri- koistuneita konepajoja. ”Monet konepajat pyrkivät nykyään myös lisäämään tuo- tantokapasiteettiaan uuden teknologian avulla. Näissä tapauk- sissa konepajojen tuotantolinjoille hankitaan esimerkiksi auto- maatiota.” Suomen konepajoille toimitetaan myös paljon laser-, hionta-, jyrsintä-, sorvaus- ja porauslaitteita sekä multitasking- eli yhdistelmäkoneita. ”Monesti esimerkiksi jyrsintää, porausta ja hammastusta Huollossa vaaditaan nopeaa toimintaa Myös sopimukset koneiden kunnossapidosta ja ennakoivasta huollosta sekä varaosatoimitukset ovat tyypillisesti osa Masentia Oy:n palvelutoimintaa. ”Meillä on voimakas huolto-organisaatio. Toimimme huollossa asiakkaiden läheisinä yhteistyökumppaneina”, Heinonen korostaa. Suuri osa Masentian työntekijöistä toimiikin huollon ja varaosapalvelun eri tehtävissä. Usein viat voidaan selvittää etäyhteyden kautta tehtävillä analyyseillä. Muussa voidaan tehdä samalla laitteella.” tapauksessa korjaustyöt tehdään paikan päällä. Lisää tekniikkaa ja käyttökoulutusta mahdolliset vikatilanteet on pystyttävä korjaamaan nopeasti.” ”Tuotantokatkot aiheuttavat konepajoille lisäkuluja, joten Usein Masentia Oy voi olla apuna jo konepajan tuotantolin- joilla tehtävien uudistusten alustavassa kartoituksessa ja suun- Varaosia koneisiin voidaan tarvittaessa toimittaa Euroopasta noin kahdessa työpäivässä. n nittelussa. ”Emme siis pelkästään myy koneita, vaan myös selvi- tämme alusta pitäen yhdessä asiakkaan kanssa, millaista uutta tuotantoteknologiaa kenties tarvittaisiin”, Heinonen kertoo. 62 prometalli 4/2019 Lisätietoja: www.masentia.fi