SORVIN ÄÄRESTÄ
Palstalla yhteistyökumppanimme kertovat toiminnastaan.
TEHOA JA TARKKUUTTA
SUOMALAISILLE KONEPAJOILLE
TEKSTI: ARI MONONEN
Tarkkaan työhön soveltuvia työstökoneita toimittava Masentia Oy aloitti
toimintansa Suomessa vuoden 2016 alussa. Yhtiö kuuluu kansainväliseen
pohjoismaiseen konserniin, jonka pääkonttori on Tanskassa. Uusilla laitteilla
voidaan saada konepajojen tuotantoon lisää nopeutta, joustavuutta ja
tehokkuutta.
Masentia on Pohjoismaiden suurimpia työstökoneiden jälleen-
”Voimme haluttaessa asentaa laitteistot tuotantolinjalla
myyjiä. Konsernin palveluksessa on kaikkiaan noin 75 ammat- käyttökuntoon ’avaimet käteen’ -toimituksina. Hoidamme
tilaista. toimitukset perusteellisesti kerralla valmiiksi. Lisäksi
Suomessa Masentia Oy:n toimipaikka sijaitsee Jyväsky-
lässä.
”Myymme korkealaatuisia laitteita konepajoille. Edus-
järjestämme koneiden käyttö- ja huoltokoulutusta – joko
valmistajan tehtaalla ulkomailla tai asiakkaan omissa tiloissa.”
Konepajojen laitteet ja teknologiat kehittyvät koko ajan,
tamme alan johtavia yhtiöitä, joilta valitsemme parhaat koneet joten perusteellinen käyttäjäkoulutus onkin nykyään usein
ja parhaan teknologian”, linjaa Masentia Oy:n myyntipääl- tarpeen.
likkö Petteri Heinonen.
Tuotantolinjoilla käytettävien koneiden laatuun kannattaa
investoida, koska lopputuotteilta vaaditaan yhä suurempaa
tarkkuutta ja pienempiä toleransseja.
”Valttinamme on myös oma asiantuntemuksemme. Tun-
nemme ne koneet ja laitteet, joita myymme.”
Heinosen mukaan pääosa Masentia Oy:n Suomeen toimit-
tamista koneista on Keski-Euroopassa valmistettuja. Keskeisiä
”Markkinoilla on entistä monipuolisempia ja
monikäyttöisempiä työstökoneita. Joissakin tapauksissa
lopputuote voidaan saada valmiiksi yhdellä koneella.”
”Esimerkiksi itävaltalainen WFL on kehittänyt
erilaisia monitoimisorveja, joissa on mukana laser- ja
hammastustoimintoja. Tällaisten multitasking-koneiden myynti
on kasvussa, ja esimerkiksi jyrsinkoneisiin halutaan mukaan
sorvaavia ominaisuuksia”, Heinonen mainitsee.
tuontimaita ovat Saksa, Hollanti, Italia, Itävalta ja Englanti.
Asiakkaina on muun muassa suuria vientiyrityksiä ja eri-
koistuneita konepajoja.
”Monet konepajat pyrkivät nykyään myös lisäämään tuo-
tantokapasiteettiaan uuden teknologian avulla. Näissä tapauk-
sissa konepajojen tuotantolinjoille hankitaan esimerkiksi auto-
maatiota.”
Suomen konepajoille toimitetaan myös paljon laser-,
hionta-, jyrsintä-, sorvaus- ja porauslaitteita sekä multitasking-
eli yhdistelmäkoneita.
”Monesti esimerkiksi jyrsintää, porausta ja hammastusta
Huollossa vaaditaan nopeaa toimintaa
Myös sopimukset koneiden kunnossapidosta ja ennakoivasta
huollosta sekä varaosatoimitukset ovat tyypillisesti osa
Masentia Oy:n palvelutoimintaa.
”Meillä on voimakas huolto-organisaatio. Toimimme
huollossa asiakkaiden läheisinä yhteistyökumppaneina”,
Heinonen korostaa.
Suuri osa Masentian työntekijöistä toimiikin huollon
ja varaosapalvelun eri tehtävissä. Usein viat voidaan
selvittää etäyhteyden kautta tehtävillä analyyseillä. Muussa
voidaan tehdä samalla laitteella.” tapauksessa korjaustyöt tehdään paikan päällä.
Lisää tekniikkaa ja käyttökoulutusta mahdolliset vikatilanteet on pystyttävä korjaamaan nopeasti.”
”Tuotantokatkot aiheuttavat konepajoille lisäkuluja, joten
Usein Masentia Oy voi olla apuna jo konepajan tuotantolin-
joilla tehtävien uudistusten alustavassa kartoituksessa ja suun-
Varaosia koneisiin voidaan tarvittaessa toimittaa
Euroopasta noin kahdessa työpäivässä. n
nittelussa.
”Emme siis pelkästään myy koneita, vaan myös selvi-
tämme alusta pitäen yhdessä asiakkaan kanssa, millaista uutta
tuotantoteknologiaa kenties tarvittaisiin”, Heinonen kertoo.
62 prometalli 4/2019
Lisätietoja: www.masentia.fi