”Asiantuntijamme pystyvät havaitsemaan kehittyvän vian
etäyhteyden avulla ja ilmoittamaan paikalliselle huolto-orga-
nisaatiolle laitteen tarkistuspyynnön. Mahdolliset viat voidaan
tunnistaa sensorien avulla esimerkiksi nousevista lämpötiloista
tai painepiikeistä. Havainnot voivat johtua esimerkiksi laitteen
väärästä operointitavasta tai sitten puhtaasta laiteviasta. Digi-
talisaatio tulee vaikuttamaan entistä enemmän konepajateolli-
suuteen. Kaikki laitteet digitalisoituvat”, Yli-Petäys sanoo.
Asiakasta ovat edelleen lähellä huoltomiehet ja asiantunti-
”
Elinkaaripalvelut
ovat kehittyneet
konepajateollisuudessa
hurjaa tahtia.
jat, jotka tuntevat laitteen läpikotaisin. Metsolla avautuu tänä
syksynä Chilessä keskus, jonka kautta kaivosteollisuuden lait-
teita voidaan tarkkailla globaalisti ympäri maailmaa ja vian
ilmettyä ottaa yhteyttä lähitukeen.
Hyötyä asiakkaalle ja palveluntarjoajalle
Asiakkaalle elinkaarisopimuksista on hyötyä. Enää ei tarvitse
Elinkaaripalvelut päivän sana kouluttaa omalle väelle uusia koneita ja palvelun tarjoajan kan-
Elinkaaripalveluilla asiakkaiden tuotannosta pystytään katko- nalta huoltomiehet voivat palvella useampaa asiakasta. Tiettyjä
maan pullonkaulat. Elinkaarisopimukset ovat pitkäaikaisia. koneita voi myös hankkia leasingilla.
Pohjoismaissa jo kolmasosa Metson huoltoliiketoiminnasta
”Palvelusopimuksia tehdään teknologiasta riippuen erilaisia
tulee elinkaarisopimusten kautta. Elinkaarisopimuksen myötä määriä. On myös sopimuksia, joilla takaamme tietyn määrän
asiakas saa kokonaispalvelun, jossa myös riskejä voidaan tuotantoa vuodessa, sen mukaan myös me saamme palkkion.
jakaa tuotannon määrän suhteen. Tärkeää on löytää yhteinen Se on win-win-tilanne, sillä jos asiakkaan tuottavuus kasvaa,
tavoite. Sitä kautta palvelun kohteena olevan laitteen tuotan- niin hekin saavat itse tuottoa enemmän. Sen tyylisiä sopimuksia
non tehokkuus ovat molempien tavoitteena ja toimittajan tuote- tullaan näkemään enemmän tulevaisuudessa.”
kehitysaktiviteettien kohteena.
Elinkaaripalvelut ovat kehittyneet konepajateollisuu-
Yli-Petäys haluaa korostaa, että asiakkaita on erilaisia,
vaikka olisi mitä trendejä. Tulevaisuus voi olla vahvasti enna-
dessa hurjaa tahtia. Ennen oli omat konepajat ja huoltohen- koivan huollon suunnassa, mutta aina tapahtuu yllättäviä
kilöstö. Nyt elinkaaripalvelut ovat todella suosittuja globaa- hajoamisia, joihin pitää reagoida nopeasti niin varaosien saa-
listi niin kaivos- kuin kiviainesliiketoiminnassa. On tietenkin tavuuden kuin osaavan henkilöstön suhteen.
myös alueita, joilla asiakas haluaa pitää itse laajaa huolto-
organisaatiota”, Yli-Petäys sanoo.
58 prometalli 4/2019
”Sen takia meillä on laaja portfolio, tarjoamme digitaalista
etäseurantaa, mutta myös huoltomiehiä asiakkaan lähellä.” n