miljardööri Warren Buffetin Berkshire Hathaway -yhtiöön. Kau-
”Meidän on itse raivattava se tie, olipa sitten kyse kotimai-
pan myötä Akseleiden koneistus siis siirtyy amerikkalaisen kul-
sista tai ulkomaisista asiakkaista”, summaa Suomela. Hänen
tasormen tallista perisuomalaisten rautakourien komentoon.
mukaansa Sisu Akselit tunnetaan varsin hyvin Suomessa ja
”Selvästi tällä kaupalla haluttiin saada muutakin kuin vain
koneistuskapasiteettia”, Suomela toteaa. Vastaavasti ei ole suuri salaisuus, että omistajatkin halusivat ostaa konepajan nimenomaan
kehittääkseen toimintaa eteenpäin.
Kaupan myötä Sisu Worx sai kaipaamansa osaavan miehistön ja nykyaikaisen
tuotantolaitteiston. ”Talossa on nyt ”karvan
”
Euroopassa, mutta maailmanvalloitukseen lähdetään kaikkea
muuta kuin hötkyillen.
”Jos mielii aidosti globaaliksi toimijaksi,
Muutos
parempaan
lähtee oman ajattelun
muutoksesta.
se vaatii paljon markkinatutkimusta ja sen
sisäistämistä, mikä on se paras asiakasjuuri
meille. Työn on oltava suunnitelmallista”,
Suomela pohtii. Hän myöntää, että työ on
vasta alussa ja että ”latu on pitkä”.
verran alle 30” työntekijää ja kokemusta ja
nuorta voimaa sopivassa suhteessa”, Suomela uskoo.
”Pisin työsuhde talossa on 35 vuotta. Sitten on nuorempia,
”Meidän kannaltamme otollisinta on
aloittaa kotimaasta ja Pohjoismaista sekä hakea markkinoita
joistakin tietyistä Euroopan maista”, Suomela linjaa strate-
jotka ovat olleet yrityksessä pari kolme vuotta”, kuvailee Suo-
giaa. Pari tarjousta on silti lähtenyt Pohjois-Amerikkaan asti,
mela.
joten laajennuspyrintöjä on eri puolille.
”Kaiken aikaa on kysyttävä, minne markkinat ovat
Kynnyksen yli!
menossa. Meillä on sellainen – alihankkijalle sinänsä aika
Sisu Worx Oy:n tavoitteena on kasvaa globaaliksi toimijaksi
tavallinen ajatus – että me emme tee kehitystyötä itsellemme,
järjestelmä- sekä komponenttitoimittajana mm. ajoneuvoteol-
siakkaalle.”
vaan a
lisuuteen. Suomelan mukaan Sisu Akselistojen maine on sen
verran kova, että uusi peluri pääsee ovesta sisään – mutta kun
Skaalaa löytyy
pöytään istutaan kauppoja hieromaan, vanhoilla uroteoilla ei
Yrityksen laaja ja moderni konekanta mahdollistaa laaduk-
enää ole samalla tavalla painoa.
kaan ja kilpailukykyisen koneistusliiketoiminnan. Suomelan
10 prometalli 3–4/2015