prometalli 3/2024 | Page 9

Useissa tilanteissa eri metallikappaleet saattavat vaatia jonkinlaista pintakäsittelyä , jotta niihin saadaan lisää lujuutta ja käyttöikää . Pintakäsittely muokkaa kappaleen pinnan ominaisuuksia , mutta samalla se usein myös suojaa kappaleen sisempääkin osaa . Metallipintoja on mahdollista käsitellä monin tavoin . Oleellista on pinnoitteen kestävyys .
Muun muassa koneiden osiin kohdistuu jatkuvaa rasitusta , jolloin pinnat tyypillisesti ajan mittaan kuluvat tai muutoin vaurioituvat . Toisaalta kappaleet voivat alun perinkin joutua poikkeuksellisen koviin olosuhteisiin ja siksi tarvitsevat todella hyvää korroosionkestävyyttä .
Tavanomaisen suojamaalauksen lisäksi pintakäsittelyyn on valittavissa vaikkapa sellaisia menetelmiä kuin kovahitsaus tai terminen ruiskutus .
Edelleen kappaleen pintaa voidaan muokata jollakin tavoin mekaanisesti : sitä pystytään muun muassa hiomaan , kiillottamaan tai harjaamaan . Näin kappaleen pintaan saadaan esimerkiksi enemmän liukkautta , jolloin se kenties soveltuu omaan käyttötarkoitukseensa aiempaa paremmin .

Vaihtoehtoina voi olla myös erityyppisiä kemiallisia pintakäsittelyjä .
Kemiallisia käsittelyjä Kun halutaan parantaa työkalujen tai koneenosien eri ominaisuuksia , yksi mahdollinen ratkaisu on metallin pintakarkaisu .
Vaihtoehtoina voi olla myös erityyppisiä kemiallisia pintakäsittelyjä . Tällaisia perinteisesti ovat peittaus , anodisointi , fosfatointi , sinistys ja galvanointi .
Määritelmällisesti galvanoitu teräs on sinkkikerroksella päällystettyä terästä . Metallipintaa on silloin siis suojattu sinkillä , joka on hitaammin hapettuva metalli . Toisinaan elektrolyyttisesti toteutetusta galvanoinnista käytetään myös termiä sähkösinkitys . Galvanointi voidaan vaihtoehtoisesti suorittaa myös upottamalla teräskappale sulaan sinkkiin , jolloin kyseessä on niin sanottu kuumasinkitys .
Sinkkikerroksen avulla galvanoitu teräs kestää korroosiota hyvin , mutta on hinnaltaan edullisempaa kuin ruostumaton teräs . Galvanoitua terästä on käytetty paljon esimerkiksi peltikatoissa , valopylväissä , kaiteissa , teräsputkissa sekä monenlaisissa rakennustarvikkeissa .
3 / 2024 prometalli 9