prometalli 2/2017 | Page 44

tyllä säädetyllä voimalla, jos varsi koskettaa vieressä työsken- televää ihmistä. Ihmiset voivat keskittyä mukavampiin ja älyä vaativampiin tehtäviin, kun palvelurobotti hoitaa yksitoikkoiset toistorutiinit. ”Roboteilla tehdään nykyisin yleensä erilaisia töitä. Mei- dänkin tekemämme robottisolut ovat yleensä kaikki erilaisia. On äärimmäisen harvinaista, jos myymme kaksi täysin saman- laista robottisolua”, Ojanperä sanoo. Parempaa laatua Robotti on toistotarkkuudeltaan hyvinkin tarkka, jolloin laatu- taso pysyy tasaisena koko ajan. ”Varsinkin hitsauksessa robotin tekemä laatu on aivan eri luokkaa kuin ihmisen tekemässä käsihitsauksessa. Käsi on pal- jon epävakaampi kuin robotti. Robotti toimii myös laaduntark- kailijana. Käsiteltävän osan pitää olla tasan tarkkaan oikean muotoiseksi tehty, muuten hitsaussauma menee sivuun koh- teesta tai osa ei sovi jigiin, jolloin robotti hälyttää virheestä”, Ojanperä sanoo. Usein ajatellaan, että robotti sopii lähinnä pitkien toistosar- jojen tekijäksi. Uudet yhteistyörobotit mullistavat tämän ajat- telun täysin. Helposti ohjelmoitavasta yhteistyörobotista saa- daan hyöty irti pienemmilläkin kappalemäärillä. Pienimmät kappaleenkäsittelyyn suunnitellut yhteistyö­ robotit on tehty helposti muunneltaviksi. Ne ovat kevyitä, nel- ” Yksi ihminen Yhteistyörobotti on turvallinen. Se pysähtyy automaattisesti tietyllä säädetyllä voimalla, jos varsi koskettaa vieressä työskentelevää ihmistä. jaksaa kantaa yhteistyörobotit paikasta jällä ruuvilla irrotettavissa, jolloin robotit voidaan helposti siir- toiseen. tää toiselle koneelle töihin. Yksi ihminen jaksaa kantaa yhteis- työrobotit paikasta toiseen. Yhteistyörobotit pystyvät käsittele- mään 3–10 kymmenen kilon painoisia kappaleita. ”Ylipäätään meillä on robotteja 5–500 kilon käsittelymas- san kokoluokissa”, Ojanperä sanoo. Helppo ohjelmointi opettamalla Pienten yhteistyörobottien ohjelmointi on hyvin helppoa suora- viivaisilla liikeradoilla. ”Työ opetetaan koneelle siten, että laitteesta vapautetaan servot ja otetaan robottia niskasta kiinni. Sitten näytetään, että tässä on yksi piste, joka hyväksytään ohjauspaneelista. Taas vapautetaan servot napinpainalluksella ja siirrytään toiseen pisteeseen, joka hyväksytään. Tämän jälkeen laite pystyy itse- näisesti tekemään siirtoliikkeen pisteestä A pisteeseen B.” Pisteitä voidaan vaihtaa ja lisätä yksinkertaisesti. Liikera- dan voi helposti valita myös säteen mukaan tai suorakaiteen muotoisesti pisteestä toiseen. ”Vaativammissa liikkeissä tarvitaan luonnollisesti jo ohjel- mointiakin. Perinteisen hitsausrobotin liikerata ohjelmoidaan piste pisteeltä määrittämällä”, Ojanperä sanoo. 44 prometalli 2/2017