prometalli 1/2022 | Page 20

Taitoa teräksen käsittelyyn Oululainen POHTO järjestää koko Suomen alueella täydennyskoulutuksia useilla teollisuusaloilla , metalliala mukaan lukien . Monet näistä kursseista liittyvät erityisesti teräksen muokkaukseen ja valmistukseen .
” Pääosin koulutuksemme ovat lyhytkoulutuksia ja seminaareja , mutta järjestämme myös laajempia koulutuskokonaisuuksia erityisesti johtamiseen ja esimiestyöhön . Täydennyskoulutus kiinnostaa ihmisiä ja yrityksiä – olemmekin toimineet tässä perustehtävässämme jo lähes 50 vuotta ”, toimitusjohtaja Markku Oikarinen toteaa .
” Toisaalta myös esimerkiksi automaatiota ja kunnossa pitoa käsittelevät kurssit liittyvät metallialaan . Yrityksillä on tarve pitää henkilöstönsä ammattitaitoisena , joten täydennyskoulutuksella on paljon kysyntää .”
Osaamis- ja koulutustarpeet ovat entisellään koronapandemiasta riippumatta . Toimintatavoissa on viime aikoina tehty muutoksia lisäämällä etä- ja hybridikoulutuksia .
” Käytännön harjoittelussa on toki edelleen sovellettu mahdollisuuksien mukaan lähiopetusta . On tärkeää , että koulutettavat pääsevät tekemään asioita myös itse ”, kertoo Oikarinen .

Täydennyskoulutus kiinnostaa ihmisiä ja yrityksiä .
Laaja asiantuntijaverkosto POHTOlla on Oulun Graniittitiellä pääkonttori ja toimistotiloja . Osa pienryhmien koulutuksista pidetään näissä tiloissa , mutta aiemmin käytössä ollut laaja kampus vaihtui vuokratiloihin vuonna 2017 .
” Nykyisin suuri osa koulutuksista järjestetäänkin yhteistyössä eri tiloja tarjoavien sopimuskumppaneiden kanssa , sekä myös asiakkaiden omissa tiloissa ”, Oikarinen kuvailee .
” POHTO eroaa oppilaitoksista siinä , että koulutukset ovat täydennyskoulutuksia , jotka toimivat pääosin asiakasrahoituksella . Monet koulutuksista ovat yritys- ja toimialakohtaisesti ’ räätälöityjä ’, jolloin koulutustarjonta voidaan pitää ketterästi uusiutuvana . Uusia koulutustarpeita selvitetään useissa kehittämisryhmissä , joissa on mukana yrityksiä ja tutkimuslaitoksia .”
KUVA : POHTO OY
POHTO : n toimitusjohtaja Markku Oikarinen sekä Metallin ja metallurgian teollisuuden kehittämispäällikkö Henna Piirainen korostavat osaamisen merkitystä yritysten menestystekijänä .
20 prometalli 1 / 2022