prometalli 1/2017 | Page 4

TOIMITUKSELTA

METALLIN KAHDET KASVOT

Suomi puskee ylös taantumasta vaikka väkisin. Hyviä uutisia tulee nyt niin telakoilta kuin autotehtailta ja vientikin kammetaan pikkuhiljaa pystyyn. Konepajat seisovat uuden ajan kynnyksellä kaikkea muuta kuin yhtenäisenä – toisilla on takki ja tili tyhjä, toisilla tuulta purjeissa ja tilauskirjat täynnä.
Parhaassa tilanteessa ovat yritykset, jotka ovat omilla tuotteillaan ja palveluillaan saavuttaneet sillanpääaseman kansainvälisiltä markkinoilta. Meillä on nippu globaaleja yrityksiä, jotka valmistavat tuotteensa tyypillisesti markkinoiden lähellä, eivätkä useinkaan tuo Suomeen merkittävästi valmistusta. Tämän lisäksi” metallitallista” löytyy koko joukko kasvavia, kotimaasta käsin maailmaa valloittavia yrityksiä, joiden menestys rohkaisee uskomaan – yhä edelleen – kotimaisen valmistuksen kilpailukykyyn.
Kilpailukyky on lupaus, joka lunastetaan joka ikinen päivä – kehittämällä älykkäitä tuotteita ja palveluita, joita muut toimijat eivät pysty toimittamaan yhtä kustannustehokkaasti( tai parhaassa tapauksessa ollenkaan). Oman maalin edusta pidetään puhtaana investoimalla uusimpaan teknologiaan ja automaatioon. Myös ihan tervettä menestymisen nälkää pitää olla: kasvuhaluisia ja-hakuisia konepajoja ei voi koskaan olla liikaa.
Teknologiateollisuus ry: n taannoisessa konepaja-analyysissä muistutetaan, että pitkällä aikavälillä toimialan näkymät ovat mukavan myönteiset. Maailman vallitsevat megatrendit tukevat uskoa, että kone- ja metallituoteteollisuuden tuotteita tarvitaan runsaasti, kun maapallon väkiluku lähestyy kahdeksaa miljardia. Digitalisaation avulla taas luodaan kiertotalouden järjestelmiä, jotka eivät rasita planeettaa kohtuuttomasti – ja suomalaiset toimijat ovat jo täysillä kiinni tässä murroksessa.
Eurooppalainen koneteollisuus on – digi-Saksan johdolla – säilyttänyt asemansa ja markkinaosuutensa globaalissa kilpailussa yllättävänkin hyvin. Uusia koneita ja laitteita tarvitaan infrastruktuurin rakentamiseen ja teollisuuden kehittämiseen joka puolella maailmaa, mutta aivan erityisesti kehittyvillä alueilla. Hintakilpailussa sinivalkoinen ei pärjää, joten osaamiskortti on heitettävä pöytään aina kun mahdollista.
ETLA: n pari vuotta vanhan’ Kone- ja metallituote teollisuuden visio 2025’-raportin mukaan Saksan menestys osoittaa, että myös korkean kustannustason kehitty neissä maissa on mahdollista harjoittaa valmistusta – kunhan vain panostetaan tutkimus- ja kehitystoi mintaan, tuotteiden laatuun ja asiakaslähtöisyyteen.
Raportissa muistutetaan, että kone- ja laiteteollisuuden tuotannossa lopputuotteiden osuus on merkittävästi välituotteiden osuutta suurempi. Lopputuotteita voidaan viedä pitkienkin matkojen taakse, kun markkinat ovat globaalit, mutta valmistettavat määrät niin pieniä, ettei tuotantoa kannata hajauttaa usei siin paikkoihin. Ja mikä parasta: tällaisia tuotteita voi todellakin valmistaa myös Suomessa.
Metallituote teollisuuden näkökulmasta on tärkeää, että Suomessa on tulevaisuudessa riittävästi loppu tuotteita valmistavia kone- ja laiteteollisuuden yrityksiä. Välituotteiden vienti Eurooppaan tar joaa mahdollisuuden kasvattaa tuotantoa ja vähentää riippuvuutta kotimaisista päähankkijoista.
Visiopaperissa todetaan, että tutkimus- ja kehitystoiminta kytkeytyy luontaisesti valmistukseen. Läheinen vuorovaikutus valmistuksen kanssa kirittää tutkimus- ja kehitystoimintaa ja parantaa sen laatua. Tuotteiden ominaisuuksien ohella myös niiden valmistettavuudella on suuri merkitys toiminnan kannattavuudelle; t & k: n kohtalonlinkin valmistuspuoleen on oltava mahdollisimman kiinteä.
Suomen juhliessa 100-vuotissynttäreitään on hyvä muistaa, miten metalliala on rakentanut kansakuntaa. Juhlapuheissa sopii myös mainita:” Tämä on vasta alkua.”
1 / 2017
JULKAISIJA PubliCo Oy Pälkäneentie 19 A 00510 Helsinki puh. 020 162 2200 info @ publico. com www. publico. com
PÄÄTOIMITTAJA Petri Charpentier
TUOTEPÄÄLLIKKÖ Vesa Laurila vesa. laurila @ publico. com
ILMOITUSMYYNTI Jaakko Lätti Robert Jaakkola
TOIMITUKSEN KOORDINAATTORI Vappu Virtanen
GRAPHIC DESIGN Riitta Yli-Öyrä
TILAAJAPALVELU puh. 03 4246 5309 tilaajapalvelu @ jaicom. com
TOIMITTAJAT Sami J. Anteroinen Merja Kihl Ari Mononen Jari Peltoranta
KANNEN KUVA 123RF. com
PAINO PunaMusta Oy
ISSN 2341-8761( painettu) ISSN 2341-877X( verkkojulkaisu)
www. prometalli. fi
PETRI CHARPENTIER
4 prometalli 1 / 2017