KUVA: HELLMANIN KONEPAJA OY
Keväällä 2016 Hellmanin Konepaja Oy: n hallituksen puheenjohtajana aloitti yrityksen perustaja Hemming Hellmanin lapsenlapsenlapsi Anne Nurminen.
Anne Nurminen myöntää suoraan, että toiminta perheyhtiössä ei kolahtanut heti – itse asiassa hän oli päättänyt, että pajalle hän ei ainakaan töihin mene. Vuonna 2006 hän kuitenkin” hairahtui”, kun Hellmanin Konepajassa starttasi projekti yrityksen 90-vuotisjuhlan kunniaksi.
” Ajattelin, että vuoden projektin kyllä kestää. Ja seitsemän vuotta vierähti”, hän nauraa. Nurminen hyppäsi seuraavaksi sivuun vetääkseen omaa firmaa pari vuotta, kunnes palasi” kotiin” vuonna 2015. Keväällä 2016 Nurmisesta tuli hallituksen puheenjohtaja.
” Niin siinä kävi, että löysin sittenkin sen oman juttuni täältä.”
Nappi-investointi Kuluneen kymmenen vuoden aikana haasteita on riittänyt, sillä pitkittynyt taantuma on laittanut pk-konepajat koville. Hellmanin Konepajalla ymmärrettiin, että toimintatapoja täytyy uudistaa, mikäli yritys mielii skoolata pyöreitä vuosia jatkossakin. Yhtiö järjesteli uudelleen toimintaansa ja investoi uuteen sorvauskeskukseen, joka käynnistyi keväällä 2016. Nyt yhtiö voi tehdä yhdellä tai kahdella koneella saman, mihin ennen tarvittiin parhaimmillaan( pahimmillaan) neljää konetta.
” Aikaisemmin oli tavallista, että kappaletta käsitellään ensin sorvilla ja sitten siirretään jyrsimeen. Nyt samaan riittää yksi kone”, Nurminen antaa esimerkin ja samalla listaa nopeuden ja monipuolisuuden uuden syömähampaan ykkösavuiksi. Saavutettu aikasäästö voi olla jopa 30 prosenttia.
Modernin sorvauskeskuksen ansiosta Hellmanin toimitusaika on nopeutunut ja hintakilpailukyky mukavasti parantanut. Nyt konepajan ketteryys venyy myös sellaisiin tarjouskilpailuihin, joihin ennen uudistusta ei kannattanut osallistua laisinkaan.
Heavy Metal Hellmanilla koneistetaan asiakkaan piirustusten ja ohjeiden mukaan suhteellisen isokokoisia ja painavia( maksimissaan 10 tonnia) koneenosia pääasiassa lastuavin menetelmin. Pajalla tehdään myös korjaus- ja kunnossapitokoneistuksia, kuten holkituksia, akselikaulojen koneistuksia ja täyttöhitsauksia sekä metalliruiskutusta. Erityisen kilpailukykyinen helsinki-
10 prometalli 1 / 2017