prometalli 1/2016 | Page 48

KUVA: KAESER KOMPRESSORIT OY ”Toisaalta yrityksen paineilma-asema voi olla vaikkapa aivan ylimitoitettu suhteessa sen tarvitsemaan paineilman määrään. Jos paineilman kulutus on vaihtelevaa ja ajoittain ilman kulutus on vähäistä, niin sen tuottaminen suurella yksiköllä kuluttaa turhaan energiaa. Paineilma on tällöin paljon edullisempaa tuottaa muutamalla pienemmällä yksiköllä, jotka käyvät parhaimmalla hyötysuhteella. ” Hyvä huolto varmistaa osaltaan, että toiminnan tärkeä osa on aina käytettävissä. Suuri kustannuserä yrityksissä Wennströmin mukaan uudella laitteistolla voidaan päästä jopa yli 30 prosentin energiansäästöön. ”Asiakkaan voi olla jopa vaikea uskoa, että tekemällä palvelusopimuksen, hän saattaa säästää enemmän kuin maksaa. Se kuulostaa monesta liian hyvältä ollakseen totta.” Paineilman palvelusopimus on asiakkaalle hyvin helppo ja huoleton ratkaisu. ”Asiakas voi olla varma esimerkiksi siitä, että huollot teh- Hän muistuttaa, että monessa metallialan yrityksessä pai- dään aina asianmukaisesti ja työturvallisuudesta huolehtien.” neilma on varsin huomattava kustannuserä, tämän takia kan- ”Hyvä huolto varmistaa myös osaltaan, että toiminnan tär- nattaa todella tarkkaan miettiä sekä seurata paineilman kus- keä osa on aina käytettävissä.” tannuksia. Kustannukset koostuvat lähinnä kunnossapidosta, energian kulutuksesta sekä investoinnista. Aika on kypsempi palvelusopimuksille Kaeserin palveluratkaisu ei ole aivan uusi keksintö. Ensimmäi- Helppo ja huoleton ratkaisu set sopimukset tehtiin jo 20 vuotta sitten. Krister Wennströmin Wennströmin mukaan paineilmalla voidaan saada säästöjä mukaan kiinnostus sitä kohtaan on viime aikoina kuitenkin kas- vielä yhtä kautta: vanut. ”Kun Kaeserilla on kokonaisvastuu järjestelmästä, sen ope- ”Luulen, että ajatukseen tottuminen on vaatinut aikaa. Nyt roinnista ja huollosta, niin yrityksessä jää enemmän aikaa kes- yritykset ovat valmiimpia siihen, että niiden ei kannata tehdä kittyä ydinosaamiseensa. kaikkea itse.” n 46 prometalli 1/2016