prometalli 1/2016 | Page 41

Myyntipäällikkö Timo Laine Berner Oy:sta suosittelee vahvasti, että trukkia ei tilattaisi koskaan tuosta vaan esitteen perusteella. ”Kannattaa lähteä liikkeelle siitä, että kutsuu avuksi ammattitaitoisen myyjän, joka tutustuu paikan päällä tuotantotiloihin ja trukin käyttötarpeisiin”, Laine kertoo. Trukkitarjonta on laajaa. Karkean jaottelun mukaan lavansiirtovaunut ja matalakeräilijät on tarkoitettu lattiatason siirtoihin. Työntömastotrukit mahdollistavat korkeiden nostokorkeuksien varastoinnin. Pinontatrukit voivat mastonsa ansiosta toimia työpisteillä myös ”ergonomia-tasoina”. Vastapaino­ trukkejä käytetään pääasiassa tavaran vastaanotossa ja lähetyksessä eli purkuun ja lastaukseen rekoista. ”Sitten tulevat vielä esimerkiksi Combilift-trukit, jotka on tarkoitettu pitkien taakkojen kuljettamiseen. Niissä masto liikkuu tukijalkojen välissä, taakka otetaan tukijalkojen päälle työpöydälle ja sitä siirretään pitkittäin. Erikoispitkille kappaleille on olemassa myös lisälaitteita, jolloin vaikkapa kahdentoista metrin kappaleet saadaan turvallisesti kuljetettua ”, Laine huomauttaa. ”Lähes poikkeuksetta vakiomallistosta löytyy konepajan tarpeisiin sopiva trukki, johon voidaan tarvittaessa räätälöidä erikoisratkaisuja”, hän lisää. ” Trukki­ tarjonta on laajaa. Oikea kone oikeaan paikkaan Ammattitaitoinen myyjä osaa myös esimerkiksi katsoa kuinka leveä ja korkea trukki tiloihin sopii. ”Usein itse hallit ovat korkeita, mutta eri osastojen väliset ovet saattavatkin olla yllättävänkin matalia. Kokenut myyjä osaa arvioida ympäristöä heti oikealla tavalla.” Konepajoilla käsitellään usein varsin erilaisia taakkoja kuin vaikkapa tavaraterminaaleissa, joissa operoidaan pääasiassa EURO-lavoilla ja FIN-lavoilla. Jos trukin ajaminen vaatii tarkkuutta ja ammattitaitoa, niin ei se koneen hankkiminenkaan ole aivan helppo rasti. Trukkia ei kannata yleensä ostaa omaksi, vaan vuokrata se pitkäaikaisella, huollon sisältävällä rental-sopimuksella. ”Konepajoilla on tyypillistä, että haarukkakotelo onkin korkeudeltaan jotain muuta kuin se tyypillinen sata milliä. Tavallista on myös, että nostettavana voi olla esimerkiksi yksittäiskappaleita, vaikkapa suuria moottoreita.” Huomioita on kiinnitettävä lisäksi esimerkiksi siihen, että kuljetaanko trukilla myös ulkona. ”Vastapainotrukeissa yleisin käyttövoima on sähkö, ­diesel tai nestekaasu. Mutta nykyään sähkötrukkien ominaisuudet mahdollistavat myös ulkokäytön. Meidän koneistamme esimer1/2016 prometalli 39