Robotit yleistyvät
Konepajoille on viime vuosina alkanut tulla entistä enemmän
automaatiotekniikkaa ja robotiikkaa. Teollisuusrobotit ovat
pystyneet osittain ottamaan itselleen perinteisten työstökonei-
den tehtäviä.
Välttämättä roboteilla ei haluta tai voidakaan korvata kaik-
kia työntekijöitä, mutta automatisoinnin lisäämisellä pyritään
ehkä varmistamaan työstön tasainen laatu vaativissa työvai-
heissa.
Suomessa on myös hyviä esimerkkejä robotti- ja ihmistyö-
”
Konepajoille
on viime
vuosina alkanut tulla
entistä enemmän
automaatiotekniikkaa.
voiman yhteistyöstä. Eräässä tapauksessa automatisointia ja
robotiikkaa lisäämällä on voitu siirtyä tuotannossa yhdestä
vuorosta kolmeen vuoroon. Työntekijät hoitavat silloin päivä-
työvuoron, minkä jälkeen robotit tekevät kaksi seuraavaa työ-
vuoroa.
Robotteja saatetaan myös tarvita konepaja- ja muussa teol-
lisuudessa esimerkiksi sellaisissa liukuhihnatöissä, jotka ovat
poikkeuksellisen vaarallisia tai hankalia tai joissa tarvitaan
automaattista valmistettujen kappaleiden laadunvarmistusta.
Muun muassa suomalaisella venerunkotehtaalla on hyö-
Nyttemmin järjestelmää on kehitetty edelleen ja sen käyt-
täjinä on useita kymmeniä yrityksiä, pääosin Suomessa mutta
myös ulkomailla.
dynnetty käytännön syistä robotiikkaa suurikokoisten kappa-
”Tuotannon seurantajärjestelmiin on nykypäivänä mahdol-
leiden valmistuksessa. Kaksi robottia työstää silloin tuotantolin- lista ottaa jo mukaan keinoäly- eli AI-sovelluksiakin (Artificial
jalla isoja työkappaleita vastakkaisilta sivuilta. Intelligence).”
Valvonta-automaatio tarkkailee työstökoneita muuta tulevaisuuden tekniikkaa. Kun konepajalla on investoitu
Kaikenlaisilla työstökoneita käyttävillä tuotantolinjoilla hyödyn- kalliisiin koneisiin, niiden luonnollisesti halutaan pysyvän toi-
netään aiempaa enemmän erilaisia valvonta-automaatioon minnassa koko ajan ilman käyttökatkoksia tai virhetilanteita.”
”Tällaiset valvonta-automaatiojärjestelmät ovat ilman
soveltuvia ohjelmistoja. Esimerkiksi tamperelainen InSolution
Oy on kehittänyt sellaisia.
”Ohjelmiston avulla konepajat saavat lisätietoa muun
muassa työstökoneilla tehtävän työn tuottavuudesta, konei-
Erilaisiin ongelmiin ja huoltotarpeisiin pystytään puuttu-
maan jo hyvissä ajoin, kun yrityksille saadaan mittaustietoa
työstökoneiden ja tuotantolinjan toiminnasta sekä reaaliajassa
hälytyksiä havaituista vioista.
den käyttöasteesta ja nopeudesta sekä työn laadusta”, kertoo
InSolutionin myyntijohtaja Jukka Lahdenranta.
”Työtilaan asennetaan erilliset mittarit, joilla välitetään tie-
”Vastaavanlaiset järjestelmät tästä edelleen yleistyvät.
Niitä on tulossa käyttöön vielä paljon lisää”, Lahdenranta
arvioi. n
toa operaattoreille, työnjohdolle tai firman ylimmälle johdolle
– tai näille kaikille tahoille. Mittaustieto voidaan raportoida
halutulla tavalla – vaikkapa taulukkomuodossa – älypuhelimiin
tai muihin mobiilisovelluksiin.”
jalta voidaan sitten päätellä, olisiko tuotantolinjalla järkevää
uudistaa esimerkiksi konekantaa”, Lahdenranta selittää.
Tuotannon tehokkuus ja häiriöttömyys ovat hänen
mukaansa tärkeitä erityisesti Suomessa, missä yritykset joutu-
vat usein kilpailemaan ulkomaisen halpatuotannon kanssa.
”Jos koneiden käyttöä saadaan tehostettua, voidaan ken-
”Ohjelmisto etsii tuotannon pullonkauloja. Tietojen poh-
ties välttyä tuotantolinjojen siirtämiseltä ulkomaille. Tästä on
nähty jo käytännön esimerkkejäkin.”
Tieto on valtaa tuotantolinjoilla
Lahdenrannan mukaan esimerkiksi Inspector-järjestelmä kerää
paljon anturitietoa, mutta kyseessä ei varsinaisesti ole niin
sanottua ’big dataa’ varastoiva sovellus. Ensimmäiset järjestel-
män versiot tulivat koekäyttöön jo kymmenisen vuotta sitten.
32 prometalli 1–2/2020
Inspector/ Fadector järjestelmä: reaaliaikainen visualisointi.