prologistiikka 1/2022 | Page 16

Alfaroc Logisticsin toimitusjohtaja Tiia Bister sanoo , että vastuullisuus on nykypäivää , ja sillä on yhä suurempi paino .

Uuden logistiikkakeskuksen lämpöenergia tuotetaan ympäristöystävällisesti maalämmöllä .
nologiaa hyödyntävillä trukeilla , jotka nekin ladataan kesäaikaan aurinkovoimalla . Logistiikkakeskuksen valaisimet ovat tietenkin automaatio-ohjattua led-tekniikkaa .
Uutta logistiikkakeskusta rakennettaessa hyödynnettiin mahdollisimman paljon lähitoimittajia , esimerkiksi paikallisia sähkö- ja LVI-yrityksiä . Rakennuttaja- ja yhteistyökumppanina toimi paikallinen Superion Oy .
” Eli vastuullisuusajattelussa on mukana myös alueellinen taloudellinen vastuullisuus ja lähialueiden yrittäjien työllistäminen . Meillä on myös paikallisen , menestyvän Oilonin toimittamat maalämpöpumput .
Arvot ja ihminen sosiaalisen vastuun keskiössä ” Sosiaalinen vastuu on ollut hyvin tärkeässä asemassa meillä koko yrityksemme elinkaaren ajan . Yhä enenevässä määrin panostamme työturvallisuuteen , hyvään henkilöstöjohtamiseen ja työhyvinvointiin sekä ylipäätään osaamisen kehittämiseen ”, Bister sanoo .
Tänä vuonna yrityksessä on otettu käyttöön muun muassa pilvipohjainen incy . io-sovellus , jolla henkilöstö pystyy helposti tekemään erilaisia havaintoja ja vahinkoilmoituksia tai jakamaan positiivista tai negatiivista palautetta arkipäivän toiminnoista . Järjestelmän kautta tulee heti viesti ja palaute osallisille henkilöille sekä myös toimitusjohtajalle .
” Kanavan kautta on tullut yllättävän paljon palautetta muun muassa kierrätykseen liittyen , mikä on yllättänyt minut . Teemme säännöllisesti myös työturvallisuuskävelyitä ja olemme tutkineet paljon esimerkiksi nostotekniikkaa ja siihen liittyviä uusia apuvälineitä , kuten eksoskeleton-tukirankavälineitä ja nostavia pumppukärryjä sekä liikuteltavia sähköllä toimivia apupöytiä .” Bister kertoo .
Myös keräilytrukit ovat mallia , jossa ohjaamo nousee samanaikaisesti nostopiikkien kanssa , mikä parantaa työergonomiaa .
” Nämä ovat perustyöturvallisuuteen liittyviä asioita . Perehdytys on myös erittäin tärkeä asia , mikä on tuotu myös hr-järjestelmien tasolle . Siellä on pätevyydet , perehdytyslomakkeet , työnopastusmateriaalit , työluvat ja koulutukset sähköisinä valmiina . Niitä voidaan käydä läpi myös etänä .”, Bister sanoo .
Työn johtaminen ja esimiestyöskentely on myös hyvin tärkeä vastuullisuuteen liittyvä asia . Samoin työterveyshuolto .
” Koulutamme säännöllisesti esimiehiämme sisäisillä valmennuksilla , joissa teemme työtyytyväisyysmittauksia ulkopuolisen toimijan kautta kerran vuodessa . Olemme saaneet yllättävän hyviä arvioita , noin nelosen luokkaa asteikolla 1 – 5 ”, Bister kertoo .
16 prologistiikka 1 / 2022