prologistiikka 1/2021 | Page 3

TOIMITUKSELTA

KASVUA KANSAINVÄLISEMMIN ?

Suomen satamien ja satamaoperaattoreiden investoinnit ovat vahvassa kasvussa . Turun yliopiston Brahea-keskuksen Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskuksen toteuttaman kyselytutkimuksen mukaan tulevien viiden vuoden aikana Suomen satamissa suunnitellaan toteutettavaksi yli miljardin euron investoinnit , mikä vastaa 17 prosentin kasvua edellisen viisivuotiskauden investointitasoon . Traficomin tilaama selvitys kertoo , että ajanjaksolle 2021 – 2025 kohdistuvien investointien ennakoitu kokonaismäärä on 1,026 miljardia euroa . Vuosittain satamat suunnittelevat investoivansa keskimäärin 205 miljoonaa euroa . Satamanpitäjäyhtiöistä 22 ilmoitti tekevänsä myös digitalisaatioon liittyviä investointeja . Kaikki 15 satamaa , jotka ilmoittivat kokonaisinvestoinneiksi yli 10 miljoonaa euroa kaudelle 2021 – 2025 , ilmoittivat myös investoivansa digitalisaatioon tulevan 2 – 3 vuoden aikana .
Satamien suuret investointihankkeet ovat usein kytköksissä satamasidonnaisen teollisuuden investointihankkeisiin ja joissakin tapauksissa myös maaliikenneyhteyksien kehittämiseen . Matkustaja-autolauttaliikenne puolestaan synnyttää investointitarpeita Tukholmaan ja Tallinnaan suuntautuvilla reiteillä .
Esimerkiksi tarve Kemin Ajoksen väylän syventämisestä liittyy erityisesti suunniteltuihin uusiin biotuotetehtaisiin Kemijärvelle ja Kemiin sekä mahdollisesti käynnistyviin Kolarin seudun kaivoshankkeiden rikastekuljetuksiin . Hankkeen toteutukseen liittyvät myös sataman syvennystyöt , joiden suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa Kemin Satama Oy . Satamainvestointien kustannusarvio on 15 miljoonaa euroa .
Metsä Fibre puolestaan rakentaa isoa sahaa Raumalle . Investoinnin arvo on noin 200 miljoonaa euroa ja rakennustyöt on aloitettu keväällä 2020 . Tulevan sahan sijainti mahdollistaa tehokkaan integroinnin sellutehtaaseen ja sahatavaran sujuvan logistiikan ulkomaisille asiakkaille Rauman sataman kautta ; Rauman Satama Oy investoi tulevan sahatavaraliikenteen tarpeisiin runsaat 50 miljoonaa euroa .
Osa Rauman investoinneista on jo valmiina , osa tekeillä ja viimeinen laajennusalue laitureineen valmistunee vuonna 2025 . Huomattavaa tässä tapauksessa on sahan poikkeuksellinen sijainti , sillä nykyään Suomen sahat sijaitsevat pääasiasiassa raaka-ainelähteiden lähellä .
Hangon sataman Koverharin satamanosan kehittäminen liittyy puolestaan voimakkaasti Hyvinkää-Hanko-radan kehittämiseen . Radan sähköistys sisältää Hyvinkää – Karjaa – Hanko-radan , Kirkniemen tuotantolaitoksen pistoraiteen sekä mahdollisesti Lappohjan satamaraiteen sähköistyksen .
Koverharin satama-alueen kehittäminen luo mahdollisuuksia uudelle yritystoiminnalle . Suunnitelmana on muokata Koverharista erittäin merkittävä satama irtolastien kuljetukseen , mikä toteutuessaan lisäisi tavaraliikenteen määrää huomattavasti .
Kotimaisten investointien rinnalle toivoisi myös ulkomaista pääomaa . Suomi on nimittäin jäämässä jälkeen talouteen suuntautuvissa ulkomaisissa sijoituksissa muihin Pohjoismaihin ja Baltian maihin verrattuna , huolimatta siitä , että Suomi on toki lähtökohtaisesti avoin kaupalle ja investoinneille . OECD : n toukokuisen raportin mukaan vuonna 2019 Suomeen suuntautuneiden ulkomaisten suorien sijoitusten kanta oli 31 prosenttia BKT : sta – vähemmän kuin vuonna 2010 ja huomattavasti alle näiden verrokkimaiden 49 prosentin keskiarvon .
OECD : n mukaan kansallinen sääntely saattaa joissakin tapauksissa vaikuttaa investointien kohdemaan valintaan , sillä se lisää liiketoiminnan harjoittamisen kustannuksia . OECD : n raportti suosittaa yritysten hallinnollista taakkaa vähentävien digitaalisten ratkaisujen edelleen kehittämistä sekä maakuvan kirkastamista edelleen .
Raportti kehottaa ottamaan ulkomaalaisomisteiset yritykset aktiivisemmin mukaan liiketoiminnan sääntelyn uudistamiseen . OECD kehottaa myös panostamaan aikaisempaa enemmän toimiin ulkomaisten yritysten houkuttelemiseksi Suomeen sekä edelleen lisäämään vuoropuhelua maassa toimivien ulkomaalaisomisteisten yritysten kanssa .
Satamissa – niin kuin logistiikassa yleensäkin – leveät hartiat on kapeita parempi .
1 / 2021
JULKAISIJA PubliCo Oy Pälkäneentie 19 A 00510 Helsinki puh . 020 162 2200 info @ publico . com www . publico . com
TUOTEPÄÄLLIKKÖ Mirkka Lindroos
ILMOITUSMYYNTI Paul Charpentier
TOIMITUKSEN KOORDINAATTORI Mimosa Raitamaa
GRAPHIC DESIGN Riitta Yli-Öyrä
TILAAJAPALVELU puh . 03 4246 5309 tilaajapalvelu @ jaicom . com
TOIMITTAJAT Sami J . Anteroinen Merja Maukonen Ari Mononen
KANNEN KUVA Shutterstock
PAINO Printall AS
www . prologistiikka . fi
PETRI CHARPENTIER 1 / 2021 prologistiikka 3