POTENTIAALIA OLISI LOGISTIIKAN
LAAJEMPAANKIN ULKOISTAMISEEN
TEKSTI: MARKKU SUMMA
KUVAT: PHOTODISC
Suomalaisyritysten kuljetuksista suurin osa on
jo siirretty ulkopuolisille palveluntarjoajille. KTM
Tomi Solakivi Turun kauppakorkeakoulusta
arvioikin lähivuosien kasvun tulevan muusta kuin
kuljetusten ulkoistamisesta.
”Joka tapauksessa potentiaalia
Ulkoistamisella on mahdollis-
formaatiovirtojen ulkoistaminen, jossa
on nykyistä laajempaan
ta muun muassa parantaa yrityksen
Suomessa onkin oltu konservatiivisem-
logistiikan ulkoistamiseen.”
palvelutasoa ja mahdollistaa yrityk-
”Nyt on vuorossa varastoinnin ja in-
pia kuin monessa muussa EU-maassa.
sen keskittyminen omiin ydinliiketoi-
Joka tapauksessa potentiaalia on ny-
mintoihinsa. Kustannussäästöt eivät
kyistä laajempaan logistiikan ulkoistamiseen. Uskon, että kysyntää tulee olemaan entistä useammin
kokonaisratkaisuista.”
Logistiikan merkitys kilpailukyvylle on Solakiven mukaan
siis ole ainoa syy logistiikkatoimintojen ulkoistamiseen.
Erityistä lisäarvoa kaupan ja teollisuuden alan toimijat
kokevat saavansa pitkäaikaisesta kumppanuussuhteesta lo-
merkittävä. Logistiikkaselvityksestä ilmenee, että suurilla kau-
gistiikka-alan palvelutarjoajaan; tuttuus, kanssakäymisen
pan alan yrityksillä keskimäärin 43 prosenttia ja teollisuusyri-
helppous sekä organisaation tuntemus koetaan logistiikka-
tyksillä 35 prosenttia kilpailukyvystä tulee logistiikasta.
palveluiden laatuun positiivisesti vaikuttavina tekijöinä.
20 prologistiikka 1/2013