Projob Suomi PROJOB 2020 FIN | Page 204

PESU- JA ­ HOITO-OHJEET VALITSE OIKEA KOKO TARKKAAN PESU Koko on yksi tärkeimmistä työvaatteiden valintaan vaikuttavista seikoista. Se vaikuttaa vaatteen toiminnallisuuteen, kulumiseen ja ergonomiaan. Liikkuvuus on keskeisessä asemassa ProJob-vaatteiden suunnittelussa. Vääränkokoiset vaatteet estävät käyttäjän vapaan liik- kumisen. Taskut ja muut pienet yksityiskohdat, joita käytetään monta kertaa päivän aikana, on sijoitettava siten että niihin pääsee helposti käsiksi. Vääränkokoisissa vaatteissa käyttäjän on tehtävä hankalia liikkeitä päästäkseen käsiksi taskuihin, mikäli niitä ylipäänsä pystyy käyttämään. Kulumisen estämiseksi on myös tärkeää, että polvisuoja on oikeassa kohdassa. Koko vaikuttaa myös vaatteiden käyttöikään. Mitä ahtaampi vaate, sitä suuremmalle kulutukselle saumat ja materi- aali altistuvat. ProJob-mallistossa on kokoja kaikkiin tarpeisiin. Kaikkia päällysvaattei- ta on saatavana kokoina XS–XXXL. Lisäksi kaikista housuista (sortseja ja haalareita lukuun ottamatta) löytyvät koot C44–C62, D84–D120 ja C146–C156. Kaikki vaatteemme on testattu tarkasti. On tärkeää, että noudatat tuotteiden pesumerkintöjä. Jos vaate pestään aina samanväristen vaatteiden kanssa ja suositeltavassa lämpötilassa, se pysyy siistinä pidempään. Pesumerkinnän teksti ”pestävä erillään” tarkoittaa, että kangas saattaa päästää väriä. Pestäessä tällaisia vaatteita, joiden värimäärä saattaa olla hiukan liian suuri, on erittäin tärkeää noudattaa pesuohjeita. ESIPESU Kun esipeset hyvin likaisia vaatteita, käytä yhtä paljon pesuainetta kuin varsinaiseen pesuun. Jos vaatteet eivät ole kovin likaisia, ohita esipesuvaihe. Koska liukenematon pesuaine saattaa vahingoittaa kangasta, vaatetta ei saisi liottaa. PESUAINE Annostele pesuaine aina oikein – katso pesuainepakkauksen ohjeet. Valitse pesuaine, jossa ei ole valkaisuaineita ja joka soveltuu käytettä- vään pesulämpötilaan. KUIVAUS Rumpukuivausta tulee pitää vain hätäratkaisuna. Jos sinulla on aikaa ja sopiva paikka, ripusta vaate kuivumaan. Siitä vaatteet pitävät eniten. Oio vaate ja saumat, ennen kuin ripustat vaatteen kuivumaan. Rumpukuivauksessa vaatetta ei koskaan saa päästää täysin kuivaksi, jotta se ei kulu tarpeettomasti eikä kutistu. Suositeltava pesulämpötila Linkous kielletty Hellävarainen pesu Linkous sallittu miedossa lämpötilassa Vie puhdistettavaksi ammattilaiselle Silitetään matalalla lämmöllä, esim. nylon Ei saa puristaa kuivaksi Valkaisuaineen käyttö kielletty Kemiallinen pesu, ei saa käyttää vahvempaa kemiallista ainetta kuin tetrakloorietyleeniä. Silitetään keski lämmöllä, esim. polyesteri ja puuvilla Käsinpesu Kuivapesu kielletty Silitetään erittäin lämpimällä, esim. puuvilla 204 Ei saa silittää