prointerior 5/2018 | Page 49

Hyppää kyytiin mukaan ja käy tutustumassa laajaan valikoimaamme osoitteessa: www.gotessons.com GÖTESSONS OSALLISTUI menestyk­ sekkäästi Orgatec 2018 -messuille kaikkien aikojen suurimmalla osastollaan. Sen lisäksi Götessons on kasvanut vahvasti ja tuottei­ tamme on jo nyt jokaisessa maanosassa. Monitilaympäristöön pohjautuvat työym­ päristöt ovat jatkuvan kehityksemme koh­ teina, ja tänä vuonna Orgatec 2018 -mes­ suilla asiakkaillamme oli mahdollisuus tutus­ tua muutamaan suosittuun tila tilassa -rat­ kaisujemme uutuuteen. The Hut -sarja laa­ jenee lisäksi vuonna 2019 The Hut Lounge -kokoelmalla, jonka tähtäimenä on luoda rentoja, mutta tyylikkäitä ja luovia tiloja. Messut olivat myös oiva tilaisuus esitellä asiakkaille, toimittajille ja kollegoille uusi Suomen maajohtaja Liisa Druey. Odotamme myös innolla tapaavamme teidät kaikki jälleen Tukholman huonekalumes­ suilla ensi helmikuussa. n Kuvassa vasemmalta myyntipäällikkö Andreas Hultfeldt, Liisa Druey, joka on Suomen uusi country manager sekä myyntijohtaja John de Boer. ITALIALAINEN BRÄNDI Pedrali osallistui Orgatec-messuihin osastolla, jonka teemana oli ”Elementtien runous”. Osaston suunnittelijat Calvi & Brambilla saivat inspiraation osastolle valkoisesta paperista objektina, johon on latautunut paljon merkityksellisyyttä. Fabio Calvin ja Paolo Brambillan luoma tila oli jotain tai­ denäyttelyn ja tuotedramatisoinnin välillä. Pedrali esitteli messuilla viisi uutta tuo­ tetta: Yrityksen ensimmäiset johtajan­ tuolit – Jorge Pensin suunnittelema Temps ja Claudio Bellinin suunnittelema Elinor. Suosittuun Jorge Pensin Ypsi­ lon-mallistoon tuli uusi taittuva toimisto­ pöytä. Messuilla esiteltiin myös Dondoli & Poccin Boxie -säilytysjärjestelmä ja Pio & Tito Toson Ray -naulakko. n Lisätietoja: www.pedrali.it Give your ideas a breath of fresh air Vetrospace esitteli Orgatec messuilla uuden Innovatiivisen Puhdasilma- ja A ­ ntibac- tekniikalla varustetun tuotemallistonsa. Vetrospace ei ole ainoastaan tila vaan se on modulaarinen työ- tai rentoutumistila, joka takaa rauhallisen ja puhtaan ympäristön. Kaikkien Vetrospace tuotteiden suunnittelun lähtökohtana on puhtaus, raikkaus, terveys, turvallisuus, äänieristys, akustiikka ja tilan kokonaisvaltainen soveltuvuus. VetroPhone ja Group tuotteiden kohderyhmään kuuluvat kaikki tilat ja käyttö­ tarpeet, joissa puhdas sisäilma ja terveellinen ilmasto on toivottua kuten koulut, toi­ mistot, pankit, lentokentät, kauppakeskukset jne. VetroHealth tilat löytyvät terveydenhuollon puolelta kuten sairaalat, apteekit, lasten- ja vanhustenhoito. Vetrospace sai osakseen ansaitsemansa huomion sekä messukävijöiden, että organisaation osalta. Active Office Award: VetroPhone – Top product 2018 certificate Archiproducts: VetroGroup- Design Selection 2018 for being an example of excellence, quality and innovation. n Vetrospace Orgatec 2018 Faktat: Yli 90% vähemmän haitallisia mikrobeja tilan sisällä ISO-7 puhdastila luokitus Siivous vesipesulla Lisätietoja: www.vetrospace.com 5  /  18  prointerior 49