prointerior 5/2018 | Page 10

LASISTA ON MONEKSI NYKYAJAN RAKENTAMISESSA TEKSTI: ARI MONONEN KUVAT: PES-ARKKITEHDIT OY / KARI PALSILA Lasimateriaalit tuovat uutta ilmettä arkkitehtuuriin ja rakentamiseen. Koska lasien tekniset ominaisuudet kehittyvät nopeasti, lasiratkaisujen käyttömahdollisuudet monipuolistuvat niin uudisrakentamisessa kuin korjauskohteissakin – sekä ulko- että sisätiloissa. ARKKITEHTI TUOMAS SILVENNOINEN PES-Arkkitehdit Oy:stä uskoo, että lasimateriaalien käyttö arkkitehtuurissa ja rakentamisessa lisääntyy koko ajan. ”Esimerkiksi matkustajaterminaaleihin asennetaan nykyään aiempaa enemmän lasia tuotteiden kehittyessä. Ulkoseinälasien laatu paranee jat- kuvasti, ja samalla lasimateriaalien hinnat putoavat”, hän toteaa. Viime aikoina Silvennoinen on suunnitellut muun muassa rakenteilla olevan Helsinki-Vantaan lentoaseman T2-terminaalin laajennuksen sekä Länsiterminaali 2:n rakennuksen Helsingin Jätkäsaaressa. ”Tilan viihtyisyyden ja energiatehokkuuden varmistamiseksi suunnit- telijoiden on kiinnitettävä huomiota siihen, millä tavalla lasi päästää läpi valoa ja lämpösäteilyä”, Silvennoinen korostaa. ”Tummat lasit ovat perinteisesti estäneet aurinkoenergian läpäisyä tehokkaammin kuin kirkkaat. Pilvenpiirtäjissä on käytetty peilipintaisia laseja. Nyt suunnittelijoiden tavoitteena ovat useimmiten mahdollisimman kirkkaat, rautaoksidivapaat lasit, jotka kehittynyt lasiteknologia on tehnyt mahdollisiksi.” ”Myös lasin ääneneristävyys voi olla tärkeä ominaisuus, sekä sisä- että ulkokäyttöön tarkoitetuissa laseissa. Toki myös muun seinäraken- teen tiiviys ja liitokset vaikuttavat ääneneristävyyteen”, Silvennoinen huo- mauttaa. Monesti lasirakentamishankkeisiin rekrytoidaan erillinen lasikonsultti, joka määrittää asennettavien lasien tekniset ominaisuudet yhteistyössä arkkitehdin kanssa. 10 prointerior   5  /  18 Uudenlaisia laseja erityyppisiin tiloihin ”Lasiarkkitehtuuri monipuolistuu koko ajan. Samalla lasien koko kasvaa ja niihin tulee uudenlaisia ominaisuuksia”, Suomen Tasolasiyhdistys ry:n toi- minnanjohtaja Jenni Heikkilä arvioi. Yksi uusi trendi alalla ovat esimerkiksi niin sanotut älylasit. ”Laseissa voidaan käyttää erilaisia pinnoitteita tai kalvoja, joiden avulla lasi voi esimerkiksi tarvittaessa tummentua aurinkosuojauksen paranta- miseksi. Tällainen lasi päästää auringonpaisteella läpi vähemmän lämpö­ säteilyä kuin muulloin.” ”Suomessa älylaseja on asennettu vielä melko vähän, mutta sisätilo- jen lasituksissa käytetään yhä enemmän laseja, jotka saadaan läpinäky- mättömiksi kytkintä painamalla – tällöin puhutaan elektrokromaattisista laseista. Tyypillisiä käyttökohteita ovat esimerkiksi toimistojen neuvottelu- huoneet sekä sairaalatilat”, Heikkilä mainitsee. Äskettäin esiteltiin uusi suomalainen lasialan innovaatio: lasilaminaatti, jota voidaan käyttää julkisivuissa kantavana rakenteena. ”Kyseessä on puolen metrin paksuinen monikerroslaminaattirakenne, josta valo pääsee osittain läpi. Laminaatin lujuus on samaa luokkaa kuin teräksen tai betonin.” Energiatehokkuutta ja käyttöturvallisuutta Vanhojen arvotalojen ja muiden suojelukohteiden saneerauksissa on mah- dollista käyttää tyhjiöeristyslaseja (vacuum insulating glazing), jotka Heik- kilän mukaan ovat vielä melko tuntemattomia suurelle yleisölle.