prointerior 5/2017 | Page 66

ajankohtaista | palstalla yhteistyökumppanimme kertovat toiminnastaan COSENTINO CENTERILLE RAKETTISTARTTI TEKSTI: SAMI J. ANTEROINEN KUVAT: TOM APPELROTH Elokuun lopussa Kehä Kolmosella koettiin isomman luokan designtapaus, kun Cosentino avasi showroominsa Vantaan Varsikujalla. Torstai 24.8. oli kiireinen päivä alusta loppuun, vahvistaa Cosentinon maajohtaja Niko Ruotsalainen. ”PORUKKAA JA TAPAHTUMIA riitti aamukymmenestä iltayhdek- sään – ja kaikki meni nappiin”, Ruotsalainen fiilistelee. Avajaispäivänä vie- raita kävi yli 200 ja kansainvälisyyttäkin oli ilmassa: kaikista Baltian maista oli edustus paikalla. ”Tiesimme, että avajaisista tulee iso juttu, mutta silti voi hyvällä syyllä sanoa, että ne onnistuivat yli odotusten.” Avajaisissa koettiinkin lukuisia kertoja maailmanluokan WOW-efekti, kun vieraat tutustuivat taloon ja sen aarteisiin. Cosentino Centerissä on ensinnäkin tilaa: kaiken kaikkiaan ”designkeidas” sisältää runsaat 2  000 neliömetriä. Cosentinolla on hyviä kokemuksia vastaavista centereistä Euroopassa ja niinpä Kehä Kolmoselle osattiin ladata kovan luokan kat- taus. Ruotsalainen kertoo, että yritys on nyt viimein esillä koko repertuaa- rin voimin. ”Tuotteet todella pääsevät oikeuksiinsa vasta nyt”, toteaa Ruotsa- lainen ja lisää, että showroom on näyttävyydessään ja toimivuudessaan lajinsa valioita koko Euroopankin mittakaavassa. Isompi on parempi Kaikesta näkee, että Cosentinon väki on himoinnut kunnon showroomia jo pitkään. Ruotsalainen muistuttaa, että sillä on aika paljon eroa, hypiste- leekö 10 cm x 10 cm mallipalaa jossain sisustusliikkeessä vai tutustuuko showroomin muhkeaan 1,5 m x 3,0 m levyyn. ”Jos esimerkiksi yrittää hahmottaa sitä, millainen materiaali toimii keit- tiötasona, on paljon mukavampaa, kun on se iso kivilevy siinä edessä”, hän toteaa. ”Showroom todella näyttää asiakkaille, millaisista tuotteista on kysymys – koska yksistään esitteitä plaraamalla tai netissä pyörimällä ei koko totuus selviä.” Cosentinon keskeiselle kohderyhmälle – arkkitehdit, suunnittelijat ja kivenveistämöt – showroom on kauan kaivattu tulokas, paikka, jonne on helppo tulla ja tutustua tuotteisiin. Ruotsalaisen mukaan tässä kohderyh- mässä asiantuntemus on kovalla tasolla ja myös halu pysyä ajan tasalla uusista tuotteista. ”Nyt yhdellä käynnillä saa haltuun jo aika paljon asioita”, hän pohtii. Ovet auki kaikille Ydinkohderyhmän lisäksi myyntiä odotetaan muualtakin. Ruotsalainen u