Designmetro
LÄNSIMETRON VIIMEIN käynnistyttyä huomio voidaan kääntää aikatauluista estetiikkaan.
Uusien metroasemien visuaalisuus on suunniteltu ja toteutettu erittäin kunnianhimoisesti.
Länsimetro Oy:n linjausten mukaan kullekin uudelle metroasemalle haluttiin oma identiteetti,
jonka perusteella matkustaja erottaa asemat helposti toisistaan. Lisäksi ideana oli, että asemien
arkkitehtuuri tukee kaupunkikuvaa valaistuksella, materiaaleilla, akustiikalla ja taiteella.
Tässä todella on onnistuttu. On helppo veikata, että asemien tarjoilema ”eye candy” tulee
herättämään kosolti myös kansainvälistä huomiota. Parin minuutin metromatkan aikana matkustaja
siirtyy parhaimmillaan kuin toiseen maailmaan.
Se, että metro voi liikuttaa ihmisiä muutenkin kuin fyysisesti, ei sinänsä ole mikään uusi
juttu, vaan liittyy julkisen tilan ”kunnianpalautukseen”. Kauneus on nyt tavoiteltava asia, joka saa
kaupunkien virkamiehet ramppaamaan seminaareissa ja tutustumaan benchmark-kohteisiin ympäri
maailman.
Esimerkiksi Napolissa on yksi Euroopan näyttävimmistä metroista, jonka suunnittelijakaartissa
on alan ykkösnimiä. Tukholmassa maan alta löytyy ”maailman pisin taidenäyttely” ja Wien on
brändännyt kolme metrolinjaansa taidelinjoiksi. Kaikkien maanalaisten äiti, New Yorkin metro,
pursuaa tasokasta nykytaidetta aina siinä määrin, että on julkaissut asemista taideoppaankin.
Länsimetron kahdeksan asemaa – Lauttasaari, Koivusaari, Keilaniemi, Aalto-yliopisto, Tapiola,
Urheilupuisto, Niittykumpu ja Matinkylä – ovat omanlaisiaan persoonia jo heti startissa.
Kenties “pyhin” metroasema on Tapiola, historiallisista syistä. Puutarhakaupungin metroasema
on samanaikaisesti upean futuristinen ja kiehtovan retro – kiitos asemalaiturin kattoon asennettujen,
avaruusalusta muistuttavien kupujen. Tapiolan asema on muihin asemiin verrattuna poikkeuksellisen
korkea ja mahdollistaa erilaisen ”ilmaherruuden”.
Toisaalta innovaatioyliopisto Aallon pysäkki ei voi olla muotopuoli sekään – yhdistyyhän
yliopiston DNA:ssa design-, bisnes- ja insinööriosaaminen. Ja kyllä Otaniemessä renessanssi-
insinööri viihtyy, siitä pitää huolen upea, ruosteenhehkuinen corten-teräs, joka komppaa maukkaasti
asemaa ympäröivää, edelleen rakentuvaa kampusta. Alvar Aallon sinänsä simppeli visio punatiilisistä
rakennuksista keskellä vihreää metsää nousee ikään kuin uudelle tasolle.
Samaa kampushenkeä on ripaus myös Keilaniemessä, vaikka siellä tehdään bisnestä eikä
opiskella sitä. Kiiltävä, jopa sliipattu fiilis välittyy vahvasti, mutta ei mene yli. Täällä katon LED-
valot sykkivät digiajassa ja pukumies voi synkronisoida itsensä ulkoilmassa odottavien lasitornien
maailmaan.
Entä sitten suomalainen luonto? – Parhaiten luonto