prointerior 5/2017 | Page 24

kohteessa mukana | palstalla yhteistyökumppanimme kertovat toiminnastaan

VALOA TUNNELISSA

TEKSTI: JARKKO BÖHM KUVAT: PURSO OY
Valaistus luo metroasemalla turvaa ja tunnelmaa, joten sille on asetettu korkeat vaatimukset. Purso Oy toimitti valaistusjärjestelmät kaikille Länsimetron kahdeksalle uudelle asemalle. Projekti oli kokoluokassaan yksi Purso Oy: n valaistusyksikön historian suurimmista.
PURSO ON vuonna 1959 perustettu alumiiniprofiileita ja rakennusjärjestelmiä valmistava ja myyvä perheyritys. Valaistusjärjestelmien valmistamisen se aloitti vasta 2010-luvulla, joten yrityksen valitseminen Länsimetron asemien valaistusprojektiin on sille merkittävä uusi askel.
Yritykseltä pyydettiin järjestelmäratkaisua, jolla valaistaan muun muassa asiakasalueiden kulkukäytäviä, laiturialueita ja hissiportaita. Laituri alueiden opasteiden takana kulkeva järjestelmään integroitu valaistus on myös yrityksen toimittama. Lisäksi Purson valaisimet antavat valoa asemien muille julkisille tiloille, huoltotiloille sekä porras- ja hissikuiluihin.
Purson SNEP-valaistusjärjestelmien kotimaan myyntipäällikkö Vesa Eerola toteaa, että valon laadulla on suuri merkitys metroasemalla. Valaistuksen pitää olla toimivaa, mutta myös visuaalisuuteen on kiinnitetty paljon huomiota suunnitteluvaiheessa. Lähtökohtana toimivalle valaistukselle on turvallisuus.
” Merkittävässä osassa kokonaisuutta on julkisten tilojen määräysten ja tarpeiden täyttäminen. Tällainen kohde asettaa riman korkealle koko ketjun osalta”, Eerola toteaa.
Valaistuksen suunnittelusta vastasi Valoa Design Oy, jonka toimitusjohtajan ja vastaavan suunnittelijan Roope Siiroisen mukaan projektissa edettiin arkkitehtuurin ehdoilla.
” Arkkitehtuuri antaa asemalle sen identiteetin. Emme halunneet kikkailla valaistuksella liikaa.”
Kaikki kahdeksan asemaa on yksilöitä, ja jokaisella on omanlaisensa arkkitehtuuri. Siiroinen nostaa esille yhdistäväksi tekijäksi pyrkimyksen integraatioon: valaistus on osa arkkitehtuuria eikä erillinen valaisinkappale.
” Lisäksi halusimme luoda ohjautuvuutta pienillä asioilla siten, että ihmiset kulkevat aina valoa kohti. Kaikkia asemia yhdistää sekin, että niiden seinäpintoja on valaistu, ja niistä myös tuotetaan yleisvalaistusta”, Siiroinen kuvailee.
Valaistus olosuhteiden mukaan Valaistustekniikka kehittyi huomattavan nopeasti yhtä aikaan Länsimetron rakentamisen edetessä. Suunnitelmien alkuvaiheessa elettiin vielä loisteputkien aikakautta, eikä LED-valojen tekniikka ollut täysin luotettavaa. Muutamassa vuodessa sekä valaistusteknologia että ohjausjärjestelmät kehittyivät niin paljon, että Länsimetron yleisötilat on valaistu pääosin LEDvaloilla.
” Ledi mahdollistaa monipuolisemman valaistusohjauksen kuin perinteiset lampputekniikat. Länsimetron asemilla voidaan muunnella valaistustasoja ihmismäärien ja päivänajan mukaan. Päivällä valot ovat kirkkaammat. Illalla, jolloin luonnonvalo on pimeää, myös aseman valaistus on hämärämpi. Tällöin ei ole liian suurta kontrastia luonnonvalon ja keino valon välillä”, Roope Siiroinen sanoo.
Purson toimittamat valaisimet ovat pääosin SNEP Linear L-tuoteperheen eri variaatioita. Valaisimia ohjataan DALI-ohjausjärjestelmällä.
” Ohjausjärjestelmällä pystytään himmentämään yksittäisiä valaisimia, luomaan alueellisesti erilaisia valaistustilanteita, tarkkailemaan energiankulutusta ja käyttötunteja sekä saamaan vikaraportti”, Vesa Eerola kuvailee.
Länsimetron valaistuksen urakoitsijana toimi talotekniikka-alan yritys Are Oy, joka valitsi Purson tavarantoimittajaksi projektiin. Projektinhoitaja Sebastian Hovin mukaan luottamus yritykseen ratkaisi.
” Asemille tarvittiin useita tuhansia valaisimia. Halusimme mukaan yrityksen, joka pystyi varmuudella toimittamaan kaikki valaisimet ilman lisävalaisimien tai varaosien pitkää odottelua.”
Hovi kehuu yhteistyötä valaisintoimittajan kanssa erinomaiseksi.
24 prointerior 5 / 17