kohteessa mukana | palstalla yhteistyökumppanimme kertovat toiminnastaan
KUVA: MIKA HUISMAN
AKUSTIIKAN ON
TOIMITTAVA
ERIKOISISSAKIN
YLEISÖ
RAKENNUKSISSA
TEKSTI: MERJA KIHL JA ARI MONONEN
Monet viime aikoina valmistuneet julkiset rakennukset
ovat niin materiaaleiltaan, muodoiltaan kuin
tilaratkaisuiltaankin tavanomaisesta poikkeavia.
Tarvitaan hyvää ja huolellista akustiikkasuunnittelua,
jotta rakennusten kaikki tilat saadaan toimimaan niiden
käyttötarkoituksen edellyttämällä tavalla.
Suvelan kappeli
Kappelisali moneen käyttöön
Akustiikkakonsultit Janne Hautsalo ja Olli Salmensaari pohtivat Espoon
Suvelan kappelisalin akustiikkaa yhteistyössä arkkitehdin kanssa.
”Salin akustiikka piti saada sekä puheen että laulun ja musiikin esittämisen näkökulmasta toimivaksi ”, Janne Hautsalo Akukon Oy:stä kertoo.
”Perinteinen, kaikuisa kirkkosali olisi toiminut varmastikin hyvin urkumusiikkia soitettaessa, mutta silloin pitkä jälkikaiunta-aika olisi haitannut
esimerkiksi saarnapuheiden ymmärtämistä. Tähän ongelmaan haettiin ratkaisua.”
Tietokonemallinnusta käytettiin apuna akustiikkasuunnittelussa. Tilan
kaiuntaan haettiin pientä vaimennusta.
”Kappelisalissa on puupanelointia seinä- ja kattopinnoilla. Paneeleissa
on aukkoja ja niiden takana vaimentavia akustiikkalevyjä. Lisäksi salissa
on verhokankaita, jotka nekin vaimentavat ääntä jonkin verran”, Hautsalo
selittää.
”Tilan muoto sinänsä ei varsinaisesti vaikeuttanut akustiikkasuunnittelua, vaikka monimuotoinen tila tekikin mallinnuksesta työläämpää kuin
geometrialtaan yksinkertaisissa rakennuksissa.”
Hautsalon mukaan yhteistyö arkkitehdin ja akustiikkasuunnittelijoiden
välillä oli tiivistä nimenomaan kappelisalia suunniteltaessa.
”Huoneakustisia verhoiluja pohdittiin toki muissakin tiloissa, kuten
aulassa ja käytävillä. Näiden tilojen sisäkattoon asennettiin akustista vaimennusta.”
”Lisäksi oli tarkasteltava eri tilojen välistä ääneneristystä. Äänieristystasot määriteltiin tilojen käyttötarkoituksen mukaan”, sanoo Hautsalo.
Kappelirakennuksessa on muun muassa toimistohuoneita sekä pappien työtiloja.
”Näiden tilojen osalta on pyritty parempaan ääneneristykseen kuin
mitä tavanomaisten toimistohuoneiden välillä keskimäärin käytetään. Nyt
huoneissa voidaan helpommin käydä luottamuksellisia keskusteluja.”
”Kappelin akustiikkasuunnittelu oli keskivaikea projekti. Se oli rinnastettavissa pienehkön musiikkisalin huoneakustiseen suunnitteluun ”,
Hautsalo toteaa.
Huoneakustisen suunnittelun lisäksi Akukon Oy vastasi kappelin AVteknisestä suunnittelusta. AV-suunnittelijana toimi Mikko Joenpolvi.
32 prointerior 5 / 16
Hirsirakenne toimii myös akustisesti
Pudasjärven koulukampus rakennettiin hirsistä.
”Koulu oli akustiikkasuunnittelun kannalta mielenkiintoinen projekti –
yksi hienoimpia joissa olen ollut mukana”, sanoo akustiikkakonsultti Anni
Haataja Akukon Oy:stä.
”Kyseessä oli poikkeuksellinen hanke. Koulua kävi katsomassa 2 000
vierasta jo ennen avajaisia.”
Haatajan mukaan hirsien akustiikasta on tullut paljon myönteistä
palautetta.
”Koulu kuulostaa erilaiselta kuin perusrakennus, ja ihmiset pitävät
siitä.”
Akustiikkasuunnittelun alkuvaiheissa katsottiin, voiko hirsirakennus
täyttää kaikki ne vaatimukset, joita koululta edellytetään.
”Totesimme, että ääneneristys onnistuu paikoitellen pelkkien hirsirakenteiden avulla. Silti joissakin kohdissa tarvittiin lisälevytyksiä.”
”Nykyajan kouluissa opetus laajenee yhä enemmän luokista muihinkin
tiloihin, esimerkiksi käytäville. Tämä oli otettava huomioon sekä tila- että
akustiikkasuunnittelussa. Lisäksi tilojen piti soveltua niin luennointiin kuin
ryhmätöihinkin”, toteaa Haataja. Akustiikkakonsultit tekivät esityksiä esimerkiksi pintamateriaalien asennuksista ja sijoittelusta, minkä jälkeen arkkitehti laati lopulliset suunnitelmat.
”Tilojen kattoon ja seinille sijoitettiin akustiikkalevyjä, jotta jälkikaiuntaaikoja saatiin lyhennettyä”, Haataja selittää.
Akustiikkalevyt ovat osa sisustuksen visuaalisuutta.
”Käytäviä tai aulatiloja ei entisajan kouluissa käytetty opetustiloina,
mutta nykyään koulurakennuksen tällaistenkin osien on oltava akustisesti
toimivia myös opetuskäytössä. Koulun ruokalan akustointi oli haasteellista, koska siellä on paljon lasiseiniä.”
Koulussa tarvittiin ääneneristystäkin, jotta esimerkiksi musiikin tai teknisten töiden opetustiloista ei kantautuisi liikaa ääntä hallinnollisiin tai muihin hiljaisempiin tiloihin.
”Rakennuksen julkisivun äänieristys suunniteltiin hyväksi, koska sen
vieressä kulkee vilkkaasti liikennöity tie.”
Myös hirsien painuminen oli otettava huomioon ääneneristystä suunniteltaessa.