prointerior 5/2015 | Page 26

tössä ”viimeistä nippeliä myöten”, Luoma kertoo. BIM-työkalun kokonaisvaltainen käyttö nopeuttaa ja helpottaa työtä, mutta samalla se vaatii kaikkia osapuolia käyttämään tietomallinnusta taiten: vaatii huolellisuutta, että kaikki muutokset (ja muutosten muutokset) viedään tietomalliin. ”Olen tavannut sanoa, että tällaisissa projekteissa suurimmat riskit sisältyvät aina muutosten hallintaan. Mallin hallinta on vaativaa, mutta samalla se mahdollistaa projektinhallinnan sillä tasolla, jota nykyaikainen arkkitehtuurisuunnittelu edellyttää.” Strategista otetta Tampereen teknillisen yliopiston rehtori Markku Kivikoski korostaa Kampus­areenan olevan pikemminkin strateginen hanke kuin vain uusien seinien rakentamista. ”Kampusareena on erilaisten osaajien kohtaamispaikka, missä eri alojen toimijat pääsevät yliopistoyhteisön iholle arkeen mukaan”, hän linjaa. Toiminnan sisältö on rehtorinkin mukaan se ykkösjuttu Kampus­areenassa. ”Tiloista puolet on yrityksillä ja yliopiston osuuteen on sijoitettu erilaisia palveluja. Näin kaikin puolin edistetään ihmisten epämuodollisia ja satunnaisia kohtaamisia.” Samalla Kampusareena on myös malliesimerkki uusien modernien oppimisympäristöjen toteutuksesta kirjastopalvelujen yhteyteen. Tiimityöskentelyä tukevat ratkaisut ovat rehtorin mieleen nekin. ”Kyseessä on aidosti digitaalinen toimintaympäristö”, hän kiteyttää. ” Opiskelijat ovat selvästi ottaneet Kampusareenan omakseen. Napakymppi! Lokakuun lopussa haastateltu Kivikoski katsoo, että projekti on onnistunut ”yli odotusten”. ”Suunnitelmien, kuvien ja videoiden perusteella osasin odottaa hienoa lopputulosta, mutta se pääsi kuitenkin yllättämään myönteisesti. Palaute on toistaiseksi ollut vain ihastelevaa ja ylistävää.” Sen verran Kivikoski kuitenkin toppuuttelee, että toiminnan ja sisällön osalta ollaan vasta alussa. Lähikuukaudet ja tuleva vuosi tulee osoittamaan, miten konsepti kokonaisuudessaan toimii. ”Tällä hetkellä vaikuttaa joka suhteessa todella hyvältä.” Back to School? Kampusareenan kirvoittamissa kommenteissa korostuu vetovoimaisuus – ja moni jo työelämässä oleva on väittänyt koulunpenkin alkaneen taas kiinnostaa tästä syystä. Kivikoski on seurannut tavallisten opiskelijoiden käyttäytymistä ja reaktioita taloon ja pannut tyytyväisyydellä merkille sen aidon innostuksen, mikä heistä säteilee. ”Opiskelijat ovat selvästi ottaneet Kampus­ areenan omakseen.” Mutta vaikka kuinka tekisi mieli leijua, Kivikoski muistuttaa, että Kampusareenan toiminnan kehittäminen on prosessi. ”Puitteet ovat erinomaiset ja nyt meidän pitää pystyä hyödyntämään niitä mahdollisimman hyvin sekä oppimistuloksissa että tutkimusyhteistyössä yritysten kanssa.” n 24 prointerior  5 / 15