prointerior 5/2014 | Page 36

ILMOITUS MILLAINEN TYÖ, SELLAINEN TILA TOIMISTOJEN MUODONMUUTOSTA KIRITTÄÄ ACTIVITY-BASED WORKPLACE -AJATTELU TEKSTI: SAMI J. ANTEROINEN EFG-konsernin tuotekehitysjohtaja Marianne Dahl miettii päivittäin, kuinka yritysten tulisi organisoida toimistonsa – nyt ja tulevaisuudessa. Norjalainen Dahl tietää, että yritykset janoavat muutosta: taantuman tuulet ovat saaneet aikaan sen, että eri tilaratkaisuilla pyritään hakemaan tuntuvia taloudellisia säästöjä. Paljon pinnalla ollut Activity-Based Workplace (ABW) on selkeästi uuden ajan johtotähtiä, Dahl toteaa. ”ABW:N ANSIOSTA on mahdollista supistaa tarvittava tila puoleen entisestä.” Eri tutkimusten mukaan ABW:n avulla voidaan myös rakennuskustannuksia leikata kolmanneksella ja energialaskua puolella. Ja sitten on tuottavuus, aikakautemme uusin tehomantra: ”Aktiviteettipohjaisesti muokatussa uudenlaisessa työkulttuurissa tuottavuus voi nousta jopa 77 %”, toteaa Dahl. Trendit tutuksi EFG:n Oslon toimistolta Helsinkiin vierailulle saapunut Dahl osaa numeronsa, sillä hänen tehtävänsä on löytää ja tulkita hiljaisia signaaleja, jotka tulevat mullistamaan toimistomaailmaa tänään ja huomenna. Työnkuvaan kuuluu, että Dahl kiertää alan messuja ja laatii säntilliset trendiraportit organisaation käyttöön. Toimistoista puhuttaessa on kuitenkin merkillepantavaa, että Dahl ei niinkään ole kiinnostunut designfiilistelijöiden näkemyksistä, vaan turvaa massoihin: ”Tutkimme paljon sitä, mitä ihan tavalliset ihmiset ajattelevat ja mitä he haluavat.” Kaikki suuret muutokset vaativat taakseen volyymia – esimerkiksi kotien sisustuksessa television ylivalta horjuu siinä missä kirjahyllynkin: sekä tv-ohjelman että kirjan saa tabletin näytölle kätevästi ja neliöitä säästäen. ”Digitaalinen muutos tulee jatkumaan vahvana”, Dahl uskoo. 34 prointerior 5 / 14 Mikrosiru joka tuoliin ja pöytään? Tämä tarkoittaa myös sitä, että teknologia ja design tulevat lyömään kättä uusilla ja yllättävälläkin tavoilla. Teknofirmat etsivät kumppaneita huonekalupuolelta ja päinvastoin, ja ennakkoluulottomille edelläkävijöille on tilausta: ”Uusia mahdollisuuksia on avautumassa paljon, kun eri toimialoilta olevat toimijat tekevät yhteistyötä.” Samalla on pidettävä mielessä, että eri tuotteiden elinkaaret eivät aina ole bisneksen kannalta otollisia: jos ”täydellisen työpöydän” käyttöikä on 10–20 vuotta, pöydällä ehtii käväistä sangen monen näköistä tietokonetta. Tukeeko pöytä tietotyöläisen duunia parhaalla mahdollisella tavalla viiden vuoden päästä? Vai käykö niin, että pöytä on tietokone? Projektimestarin suosikkipöytä Tavallaan tuon tulevaisuuden syrjässä ollaan jo enemmän kuin kiinni. EFG:n showroomissa Arabiassa on nähtävillä mm. EFG Hide Tech -pöytä, johon on integroitu näyttö sekä laajapintainen EFG Collaborate -projektipöytä. Dahlin mukaan projektipöytä on esimerkki siitä, miten ABW:tä on sovellettu pöytiin: ”Halusimme tehdä selvän pesäeron kokouspöytään tällä tuotteella. Lähdimme miettimään, millainen pöytäratkaisu tukisi nimenomaan projektitiimiä mahdollisimman hyvin.” EFG:n tuotekehitys huomasi pian, että