prointerior 5/2014 | Page 20

JOS KOHTA Tampere on monen vastinparin ja monenlaisten dikotomioiden kaupunki Näsi- ja Pyhäjärvineen, kosken itä- ja länsipuolineen sekä Ilveksineen ja Tapparoineen, istuu kontrastinen Torni-hotelli Hämeenkadun päähän kuin kiakko lapaan. Viiteen ilmansuuntaan vievien ratakiskojen vieressä vanhat punatiiliset veturitallit ja muut VR:n rakennukset ovat kuin kesantona varronneet uuden ajan kylvöä ja heräämistä henkiin, semminkin kun kulttuurinnälkäisten junamatkalaisten kävelyreitti asemalta Tamperetalolle on kovin pitkään kulkenut vähän hämärien ja ankeiden takapihojen kautta. 88-metrinen Solo Sokos Hotel Torni Tampere hyödyntää paikkansa Tampereen koordinaatistossa varsin täysimääräisesti, se kun ottaa horisontaalitason haltuun vanhat veturitallit kulissinaan, vertikaaliakselin melkein kuin Näsinneula konsanaan ja syvyystasot – no, näkymät kahdennestakymmenennestä kerroksesta alas, ylös ja sivuille ovat huikaisevat. Arkkitehtuuritoimisto Seppo Valjus Oy:n piirtämä hotelli valmistui lopulta suhteellisen pitkän dramaturgisen kaaren hankkeena, joka jo kertaalleen ehdittiin kuopatakin viime vuosikymmenen lopulla. Kaupunkikuvallisesti merkittävästä projektista kun oli kyse, mielipiteitä ja ennakkoasenteita oli matkan varrella moneksi. Raaka ” betonipinta tuo kuitenkin loistavasti kontrastia muutoin sileisiin ja kiiltäviin, tummasävyisiin pintoihin. 18 prointerior 5 / 14