4 / 2023
Lähiöohjelma , älä jätä !
BETONILÄHIÖIDEN KEHITYS on taas vaihteeksi jäissä . Kansallisia lähiöohjelmia on toteutettu useilla hallituskausilla 2000-luvulla , mutta lähiöremppa ei ainakaan valtakunnallisen lähiöohjelman kautta jatku tällä hallituskaudella .
Historiaa : lähiöohjelmia on ollut eri hallituksilla vuodesta 2008 lähtien . Sipilän hallituksen ( 2015 – 2019 ) aikana ohjelmaa ei ollut , kuten ei nykyisenkään hallituksen .
Asumisesta vastaavan ympäristöministeri Kai Mykkäsen mukaan lähiöihin pyritään panostamaan nyt MAL-sopimusten kautta .
Valtio tekee näitä maankäytön , asumisen ja liikenteen sopimuksia vain suurimpien kaupunkien kanssa . MAL-soppari taipuu ministerin mukaan esimerkiksi lähiöiden joukkoliikenneyhteyksien sekä juna- ja metroasemien viihtyisyyden ja turvallisuuden parantamiseen .
Maakunnissa tuskin riemusta hihkutaan , jos metroasemaa ehostetaan . Takavuosina Seinäjoen ja Lappeenrannan kaltaiset kaupungit saattoivat saada valtiolta tuntuvaa tukea lähiöiden kokonaisvaltaiseen kohentamiseen . Rahalla on kunnostettu puistoja , parannettu valaistusta , palkattu lähiötaiteilijoita … asukasviihtyisyyden lisäksi nousee lähiöiden veto- ja pitovoima .
Esimerkiksi Tampereella ohjelmiin valittujen lähiöiden suunta on kääntynyt positiivisempaan suuntaan . Tästä on tosin vaikea päätellä , onko kyse voittajakonseptista vai yksinkertaisesti siitä , että Tampereella on viime vuosina onnistunut kaikki . Joka tapauksessa Tampereen Tesomassa ja Hervannassa pitkäjänteisesti tehty työ on kantanut hyvin hedelmää .
Kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara pitää lähiöohjelman puuttumista isona menetyksenä . Useat hallinnonalat sekä käytännön ja tieteellisen tutkimuksen yhdistävälle valtakunnalliselle lähiöohjelmalle todella on tarvetta , jo yksin siksi , että vähät rahat pitäisi kohdentaa viisaasti .
Vaattovaara ei usko meidän olevan vielä siinä pisteessä , että lähiöiden pelastamiseksi olisi joku yleispätevä resepti . Hyvät neuvot ovat silti kalliit : lähiöt ovat joka neljännen suomalaisen koti .
Istuvat kansanedustajat eivät lähiöohjelman perään haikaile . Ylen lokakuisen kansanedustajakyselyn vastaajat ovat sitä mieltä , että valtion ei pidä lisätä puuttumistaan lähiöiden eriytymiskehitykseen .
110 vastanneesta kansanedustajasta 53 on tätä mieltä ; vastaavasti valtion vahvempaa puuttumista kannattaa 47 edustajaa .
Valtion aktiivisemman lähiöpolitiikan puolestapuhujat nostivat esiin lähiöohjelman ja toivat esille huolensa lähiöiden eriytymisestä . Moni heistä kysyy , ollaanko lähiöissä lipsumassa ” Ruotsin tielle ”, jolla tarkoitetaan esimerkiksi alhaisen tulotason , syrjäytymisen ja heikon koulutustason keskittymistä tietyille alueille . Ja toki vastauksissa nousevat esiin myös MAL-sopimukset valtion ohjauskeinona .
Ylen kysely paljastaa , että puolueiden sisälläkin vastauksissa on hajontaa . Ainoastaan RKP : n edustajat ovat yksimielisiä siitä , ettei valtion pidä puuttua enempää lähiöiden kehitykseen ; vasemmistoliitossa puolestaan ollaan ( yhtä edustajaa lukuun ottamatta ) sitä mieltä , että valtion roolia pitäisi lisätä .
MAL-sopimusten autuaaksi tekevään voimaan uskovien on kuitenkin hyvä muistaa , että niiden keinovalikoima on rajattu . Asukkaiden viihtyvyys nimittäin nousee nohevasti – ihan noin yleisen elämänkokemuksen perusteella – esimerkiksi ulkoalueita ja -liikuntapaikkoja kunnostamalla ja lisäämällä . Tällaiset operaatiot eivät kuitenkaan MAL-sopimusten piiriin kuulu .
Valtakunnallinen lähiöohjelma toisi juuri sitä strategista selkänojaa , jota jokainen hallitus peräänkuuluttaa silloin , kun se haluaa vaikuttaa fiksulta . Kun kaupungit voivat oppia toisiltaan siitä , mikä toimii ja mikä ei , oppiminen nopeutuu . Myös tutkimustiedon jakaminen kansallisen ohjelman kautta antaisi suuntaviivoja ja pontta lähiöiden kehittämiseen .
PETRI CHARPENTIER julkaisija PubliCo Oy Pälkäneentie 19 A 00510 Helsinki puh . 020 162 2200 info @ publico . com www . publico . com
päätoimittaja Petri Charpentier
tuotepäällikkö Ulla Höckerstedt ulla . hockerstedt @ publico . com
toimituksen koordinaattori Liisa Hyvönen
graphic design Riitta Yli-Öyrä
tilaajapalvelu puh . 03 4246 5309 tilaajapalvelu @ atex . com
toimittajat Ari Mononen Merja Maukonen Sami J . Anteroinen
paino Printall AS
ISSN 1457-0955 ( painettu ) ISSN 2736-8025 ( verkkojulkaisu )
www . prointerior . fi prointerior @ publico . com @ prointeriorFI ( Twitter ) prointeriorfi ( Facebook ) prointeriorfi ( Instagram ) prointerior ( LinkedIn )
Kannen kuva : Kuvatoimisto Kuvio Oy / Anders Portman
|
ARKKITEHTUURI , TILASUUNNITTELU JA RAKENTAMINEN |
Kohdetiedot : Tuusulan lukio ja kulttuuritalo Monio |
|
4 / 2023 |
Tuusulan lukio ja kulttuuritalo Monio | Lasi tuo tyyliä julkisivuun Radisson RED Helsinki t | Valaistusinnovaatiot STEP-koulutuskampuksen uudisrakennus LASTU
Niina Ahonen – Stailaamisen edelläkävijäksi sattumalta Kehittyvä vihersisustus | Habitare 2023
|
Rakennuttaja / Tilaaja : Tuusulan kunta , tilapalvelut Arkkitehtisuunnittelu : AOR Arkkitehdit Oy Sisustussuunnittelu : Haptik Oy Rakennesuunnittelu : A-Insinöörit Suunnittelu Oy Pääurakoitsija : Lujatalo Oy |
Aikakausmedia ry : n jäsen
© 2023 PubliCo Oy Kaikki oikeudet pidätetään . Tämän julkaisun osittainenkin kopiointi ilman julkaisijan antamaa kirjallista suostumusta on ehdottomasti kielletty .
|
6 prointerior 4 / 23