prointerior 4/2022 | Page 51

KUVA : VIHERSISUSTUS LUWASA
Vihersisustus luo toimistoon kodikkaan tunnelman Työntekijöiden viihtyvyyteen panostamalla voidaan houkutella hybridi- tai etätyötä tekeviä työntekijöitä toimistolle . Kanssakäyminen toisten kanssa on tärkeää hyvinvoinnin kannalta , ja myös yhteys luontoon vaikuttaa hyvinvointiin .
Työpaikan sosiaalisia kontakteja voidaan tukea erilaisilla viihtyvyyttä lisäävillä ratkaisuilla , kuten vihersisustuksella . Toimitilasuunnittelussa elää yhä vahvempi käsitys elävien materiaalien myönteisistä vaikutuksista ihmisten viihtyvyyteen .
” Toimitilojen sisustuksessa tavoitellaan yhä useammin kodikasta ja yhteisöllistä tunnelmaa . Kotoisuutta ja viihtyisyyttä luodaan esimerkiksi eri paikkoihin epäsymmetrisesti asetelluilla pehmeälinjaisilla viherkasveilla tai pörröisellä sisustussammalella ”, kertoo Vihersisustus Luwasan toimitusjohtaja Outi Nieminen .
Vihersisustus Luwasa on kotimainen perheyritys , jonka juuret kasvavat rakkaudessa luontoon . Luwasalaiset keskittyvät luomaan asiakkailleen tiloja , joissa ihmisen on hyvä olla .
” Elävät viherkasvit ovat säilyttäneet suosionsa . Nyt suositaan suurilehtisiä kasveja , runsaita istutuksia ja maanläheisiä sävyjä ”, Nieminen sanoo .
Sisustussammalella ja -jäkälällä voidaan puolestaan tuoda sisustukseen asiakkaiden monesti toivomaa kotimaista , metsäistä tunnelmaa .
” Asiakkaat ovat kiinnostuneita vastuullisuudesta ja luonnon kannalta kestävästä kulutuksesta . Vastuullisesti kerätty ja ympäristöystävällisesti käsitelty sisustussammal vastaa tähän tarpeeseen . Niin sanottu kertakäyttökulttuuri on vaihtunut materiaalitietouteen ja ratkaisujen pitkäikäisyyteen panostamiseen ”, kertoo Nieminen .
Sammal on kaunis ja monikäyttöinen ja sopii käytettäväksi myös tiloissa , joiden valaistusolosuhteet ovat haastavat muunlaiselle vihersisustukselle .
” Sammalseinät ovat helppohoitoisia ja näyttäviä . Sammal yhdistetään usein puusta valmistettuihin sisustuselementteihin . Sammalesta ja puusta toteutetut logoseinät ovat esimerkiksi todella suosittuja ”, Nieminen sanoo . n
Vesiviljellyt kasvit ovat allergiaystävällisiä ” Vihersisustuksen toteutustavan valintaan vaikuttaa se , millaista fiilistä tilaan haetaan . Toimistoissa kiinnostaa juuri nyt kodikkuus , toisaalta suurissa tiloissa suositaan usein isoja ja runsaita viherkasvikokonaisuuksia . Ykkösratkaisu julkisiin tiloihin on vesiviljelymenetelmämme ”, Nieminen kertoo .
Vesiviljelykasvien allergiaystävällisyys huomioi kaikki tilojen käyttäjät . Luwasan vesiviljelyistutukset ovat täysin mullattomia . Kasvit kasvattavat juurensa puhtaaseen veteen ja kevytsoraan .
Vihersisustuksessa näkyy myös alan ammattilaisten suunnitteluosaamisen mahdollistama leikillisyys ja erilaisiin tiloihin sopivien ratkaisujen monipuolisuus .
” Esimerkiksi katosta ripustetut vihersisustukset ovat näyttäviä katseenvangitsijoita , jotka eivät vie lattiatilaa . Vaikkapa ravintoloissa kattototeutukset jättävät lattiat vapaiksi pöydille eivätkä estä työntekijöiden liikkumista tilassa ”, sanoo Nieminen .
Tärkeä osa Luwasan palvelua on myös viheralan ammattilaisten suorittama täyden palvelun viherkasvihuolto .
” Vihreä pitää huolta ihmisestä ja me pidämme puolestamme huolta vihreästä ”, sanoo Nieminen .
Vihersisustuksessa panostetaan pitkäikäisiin ratkaisuihin Tilan tunnelmaan voidaan vaikuttaa kasvivalinnoilla . Runsaat viherkasvitoteutukset ovat usein tunnelmaltaan eksoottisia , ja runsaudella voi luoda viidakkomaisen tunnelman .
KUVA : VIHERSISUSTUS LUWASA

Sammalseinät ovat helppohoitoisia ja näyttäviä .
4 / 22 prointerior 51