Tahdon asia
KESTÄVYYSVAJETTA ESIINTYY Suomessa laajemminkin kuin vain hallituksen papereissa.
Kun rakennettua ympäristöä tarkastellaan ekologisen, taloudellisen ja sosiokulttuurisen kestävyyden
näkökulmista, huomataan että tekemistä vielä riittää. Tilanteen tekee haasteelliseksi se, että
yhdyskunnissa nämä näkökulmat tapaavat muodostaa monimutkaisen kokonaisuuden, jossa eri
tekijöiden vuorovaikutussuhteita on vaikea hahmottaa.
Osaoptimoinnin vaara on ilmeinen: eri elementtien käsitteleminen toisistaan irrallisina ei
välttämättä paranna kokonaiskuvaa millään lailla. Voi käydä päinvastoin ja kokonaisuus kärsii. Millä
toimijalla on tarpeeksi laaja perspektiivi hahmottaa tämä muutos?
Nykyisellään ollaan mielenkiintoisessa tilanteessa, kun kestävästä kehityksestä ja ekologisuudesta
löytyy – sopivasti rajattuna – argumentteja miltei minkä tahansa agendan perusteeksi. Entä miten
aikaulottuvuus vaikuttaa: suunnitelma tai ratkaisu voi merkitä kielteisiä vaikutuksia lyhyellä aikavälillä
jollakin osa-alueella, mutta myönteisiä vaikutuksia pitkällä aikavälillä jollakin toisella osa-alueella.
Näitä asioita pohdittiin laajasti viime vuonna ilmestyneessä Tekesin Kestävä maankäyttö
-julkaisussa. Siinä muistutetaan, että kestävien yhdyskuntien haasteita ei ratkaista sektori kerrallaan.
Kerättävä data, laadittavat analyysit ja vaikutusten arvioinnit eivät erikseen tarkasteltuina kerro,
miten kokonaisuus toimii tai minkälainen systeemi on kyseessä. Myös erillisiin kaavaprosesseihin
pilkkoutunut ohjausjärjestelmä on ongelmallinen; kestävän kehityksen kannalta tarvitaan
kokonaisvaltaista prosessin arviointia. Alueiden suunnittelu ja kehittäminen edellyttävät uudenlaista
systeemistä ajattelua.
Kaupunkialueilla on keskeinen asema taistelussa ilmastonmuutosta vastaan. Yleinen vihreänurbaani sotahuuto vaatii tiiviimpää rakentamista – mutta siinäkin voidaan mennä metsään, mikäli
kuviota ei ole mietitty loppuun asti.
Aalto-yliopiston tutkimuksen mukaan nykyinen, kaupunkirakenteen tiiviyttä tavoitteleva kehitysmalli ei nimittäin välttämättä johda kasvihuonekaasupäästöjen vähenemiseen – vaan tuloksena voi
olla jopa kasvihuonekaasupäästöjen merkittävä kasvu. Miksi sitten näin? – Yksi selittävä tekijä on
kaupunkien asema kulutuskeskuksina, joihin kulutettavat hyödykkeet tuodaan muualta.
Perinteiset arviointimenetelmät, joilla mitataan kaupunkien ja kaupunkialueiden sisällä syntyviä
päästöjä, eivät ota huomioon kulutukseen liittyvää osuutta, mikä voi olla jopa kymmeniä prosentteja
kaikista asukkaiden aiheuttamista kasvihuonekaasupäästöistä. Tästä syystä mielikuva, jonka mukaan
tiivis kaupunkirakenne takaa matalat päästöt, on virheellinen – kaupunkialu