prointerior 4/2012 | Page 15

Itä-Pasilan massiivinen virastokeskus Pasilan aseman kupeessa oli valmistuessaan vuonna 1981 Suomen suurin ja Pohjoismaiden toiseksi suurin virastotalo. Jyhkeä betonikolossi on eittämättä brutalismin aikakauden monumentaaleimpia rakennuskompleksejamme, mutta samalla kantaisä monenlaisten toimijoiden yhteenliittymälle, erilaisten virastojen amalgaami. MAANMITTAUSLAITOS ON toiminut talossa koko sen kolmikym- menvuotisen elinkaaren ajan, tarkkaillen aitiopaikalta ratapihan yllä ja alla muuttuvaa kaupunkimaisemaa, visioiden nousuja ja laskuja, yhteiskunnan kasvukäyrää. ”Kun kolmisen vuotta sitten kävimme keskustelua tilojen uudistustarpeista, totesimme ykskantaan, että me pysymme tässä”, kertoo Maanmittauslaitoksen toimitilapäällikkö Markku Kivikoski. ”Voisi kai leikillisesti todeta, että talon paras puoli on sen sijainti. Paikka on todella erinomainen esimerkiksi maakunnista junalla saapuville vierailijoille.” Tällä hetkellä noin 260 keskushallinnon ja valtakunnallisten palveluyksiköiden toimihenkilöä työllistävät Pasilan Maanmittauslaitoksen yksiköt levittäytyvät virastokeskuksen C-siiven neljään kerrokseen, yhteensä reilun kuudentuhannen neliön tiloihin entisten kymmenentuhannen neliön sijasta. ”Tehostetuilla toimistoneliöillä näytämme mallia myös kenttäorganisaatiollemme. Kun aiemmin esimerkiksi aulatiloihin käytettiin runsaasti kerrosalaa, nyt kerrosten aulat ovat tiiviitä ja ”turha tila” on hyödynnetty kahdeksi neuvotteluhuoneeksi aulan molemmin puolin”, Kivikoski selventää. Pohjakerroksessa toimii Maanmittauslaitoksen asiakaspalvelupiste, jonka brändätty asiakaspalvelukonsepti käänsi kolmisen vuotta sitten uuden sivun viraston palvelukulttuurissa. Toiminnallisesti ja tyylillisesti yhtenäinen konsepti tarkoittaa nyt helpommin lähestyttävää ja turvallista asiakaspalvelua, kun tila on selkeästi jaettu erilaisiin palvelualueisiin. Käräjäoikeuksien kirjaamistoimintojen siirtyminen Maanmittauslaitokselle pari vuotta sitten lisäsi sekin asiakaspalvelun kävijämääriä, joten tilojen uudelleen järjestelylle ilmeni selkeä tarve. Vahvan osaamisen vanhojen toimitilojen uusimisessa omaava kiinteistönomistaja Senaatti-kiinteistöt kehittää parhaillaan konseptia myös taustatyötiloille. P