prointerior 3+4/2019 | Page 24

kohteessa mukana | palstalla yhteistyökumppanimme kertovat toiminnastaan TEKOÄLY OHJAA VALAISTUSTA RAMBOLLIN PÄÄKONTTORISSA TEKSTI: ARI MONONEN KUVAT: TOM APPELROTH Suunnittelu- ja konsulttiyritys Ramboll on muuttanut uuteen pääkonttoriin Espoon Perkkaalla. Helvar Oy on toimittanut rakennukseen uudenlaisen älykkään valaistuksenohjausjärjestelmän, joka pystyy ohjelmoimaan itsensä. Valaistuksen optimointi säästää myös energiaa merkittävästi. VALAISTUSTA OHJAAVAN ActiveAhead itseoppivan valaistuksen ohjausjärjestelmän kehitystyö alkoi pääosin Helvarin konttorilla Espoossa vuonna 2016. ”Muilla valmistajilla ei ole vielä tekoälypohjaista ohjausjärjestelmää. Tämä on uuden ajan systeemi, joka on myös laajennettavissa”, Helvar Oy:n myyntijohtaja Jukka Riikkula sanoo. Helvarin Active-järjestelmän ohjaamia valaisimia on kaikkiaan asen- nettu Rambollin uuteen pääkonttoriin yli 3  600 kappaletta. Valaisimissa on mukana langaton Ahead Bluetooth-ohjausmoduuli sekä liikettä ja päi- vänvaloa mittaavat anturit. Itseoppiva ohjausjärjestelmä Helvarin Active-valaistuksen ohjausratkaisut toimivat sekä langallisesti että langattomasti. Rakennuksen pääaulan valaistusta säädetään pääosin perinteiseen tapaan langallisesti DALI-ohjauksella. ”Rambollin pääkonttorin valaistuksenohjaus on ensimmäinen langaton ja itseoppiva tekoälypohjainen järjestelmä, joka toteutetaan näin suuressa mittakaavassa”, selittää Riikkula. ”Kun systeemi ensimmäisen kerran havaitsee ihmisiä, se sytyttää valot yksitellen valaisin valaimelta. Ajan mittaan järjestelmä oppii, millä tavoin ihmiset liikkuvat alueella, ja ennakoi valojen sytyttämistä sen mukaan.” ”Tällainen ohjausjärjestelmä soveltuu hyvin esimerkiksi avokonttoritiloi- hin ja muunneltaviin työympäristöihin. Rambollin pääkonttorissa on myös autohalli, johon tultaessa valot aluksi syttyvät mahdollisiin kulkusuuntiin, ja sitten kirkas valaistus alkaa kulkea kulkijan edellä kulkusuunnan mukai- sesti.” Valaistuksenohjaus voidaan toteuttaa myös langallisesti, jolloin voidaan säätää esimerkiksi valon värilämpötilaa tai ajastaa erilaiset värilämpötilat vaihtumaan kellonajan mukaan. Valaistuksesta kerätään tietoa automaattisesti Valaistuksen ohjausjärjestelmään voidaan liittää Helvari pilvipalvelin HCG:hen (Helvar Cloud ­Gateway), joka mahdollistaa suurten tietomäärien käsittelyn ja keräämisen. Koska jokaisessa valaisimessa on antureita, niistä saatavan tiedon pohjalta voidaan samalla esimerkiksi mitata rakennuksen eri tilojen käyttö- astetta. ”Valaistusjärjestelmä siis kerää automaattisesti ’big dataa’, jota voidaan siirtää myös muun talotekniikan käyttöön. Kerätyistä tiedoista on hyötyä valaisimien ennakoivassa huollossa ja vaikkapa siivoustöiden suunnitte- lussa myös.” Työtiloissa valaistusta voidaan säätää työpistekohtaisesti. Valojen säätö onnistuu älypuhelimillakin. Neuvotteluhuoneissa on erillisiä ohjauspanee- leja, joilla valaistusta voidaan ohjelmoida ennalta. ”Tyypillisesti 80 prosenttia valaistuksesta hoituu itseoppivan järjestel- män avulla. Muuta ohjausta tarvitaan vain 20 prosentissa tapauksista”. ”Vakavissa vikatapauksissa valaistus kytkeytyy turvallisesti täydelle tasolle.” Älykäs valaistuksenohjaus voidaan asentaa sekä uusiin että saneerat- taviin kiinteistöihin. Langaton järjestelmä on korjausrakentamisessa hel- pompi asentaa kuin langallinen. Riikkulan mukaan Rambollin pääkonttorin valaistuksenohjausjärjes- telmä on jo asennettu kokonaan toimintavalmiiksi. Viimeiset datankeruu- laitteet lisättiin mukaan kesän 2019 aikana. n 24 prointerior   3–4  /  19