prointerior 3+4/2019 | Page 18

RAMBOLL VILLAGE TEKSTI: HELI MÄKIRANTA Vihreän erisävyiset alumiinikomposiitti julkisivuverhouslevyt toimitti kohteeseen Hartman Rauta Oy. Espooseen Turunväylän ja Kehä l:n kupeeseen on kohonnut Ramboll Finland Oy:n uusi energiatehokas 19  000 neliömetrin kokoinen toimitalo. Ramboll Village on korkealaatuinen, ympäristöystävällinen ja inspiroiva työympäristö, mikä palvelee Rambollin yli tuhatta työntekijää. Rakennukselle on myönnetty Green Office sertifikaatti sekä LEED V4 kultatason sertifikaatti. Rakennuksen omistaja on Keva ja kohteen toteuttaja on Hartela. Rakennuksen arkkitehti- ja pääsuunnittelusta vastasi Cederqvist & Jäntti arkkitehdit Oy ja Ramboll vastasi käytännössä kohteen muusta suunnittelusta. Sisustussuunnittelusta vastasi Sisustusarkkitehdit Gullsten-Inkinen Oy. ”HANKKEEN LÄHTÖKOHTANA oli saada pääkaupunkiseudulla olevat useat eri toimipisteemme toiminnot saman katon alle, jotta yhteis- työ olisi entistä laadukkaampaa ja tehokkaampaa eri tekniikka-alojen välillä. Nykyiset toimitilat olivat jo täynnä, joten kasvunvaraa ei myöskään ollut”, Rambollin hankekehitysjohtaja Kari Melander kertoo. Rakennuksen suunnittelussa on käytetty yrityksen laajaa osaamista kaikilla eri osa-alueilla niin työympäristön suunnittelussa kuin teknisissä ratkaisuissa. Kestävä kehitys, ympäristöystävällisyys ja energiatehokkuus olivat tärkeässä roolissa Ramboll Villagea suunniteltaessa. Värikäs virastotalo Ramboll Village poikkeaa hyvin paljon tyypillisen toimiston näköisestä rakennuksesta ja kansainvälisyyttä on haluttu alleviivata. Rakennuksen pehmeät kulmat symboloivat inhimillisyyttä, kun taas rakennuksen väri- maailma viestii ekologisuudesta ja energiatehokkuudesta. Toimistotalon suuret pystyikkunat keventävät rakennuksen julkisivua sekä luovat ava- ruutta niin ulos kuin sisällekin. Vahvan oman identiteetin omaava raken- nus viestii positiivista kuvaa asiakkaille ja työntekijöille. Ramboll Villagen pääsuunnittelijana toimi Cederqvist & Jäntti arkkitehdit Oy:stä arkkitehti Leena Brooke ja arkkitehti Tom Cederqvist vastasi hankkeen konseptin kehityksestä ja rakennuksen arkkitehtuurista. 18 prointerior   3–4  /  19 ”Tämä oli hieno ja onnistunut hanke. Kehitimme konseptin huolella ja lopputulos on hyvin lähellä alkuperäistä suunnitelmaa. Prosessi on mennyt optimaalisesti”, kertoo Tom Cederqvist. Luonnollisia kohtaamisia Ulkopuolelta rakennus on hyvin värikäs ja näyttävä, mutta sisälle astutta- essa tunnelma muuttuu rauhalliseksi ja harmoniseksi värimaailmaksi. Vaa- lean eri sävyt sekä laadukkaat luonnonmateriaalit sopivat täydellisesti hillit- tyyn yleisilmeeseen. Keskellä Ramboll Villagea sijaitsee avara atrium-piha mikä toimii rakennuksen sydämenä ja yhteisöllisenä kohtaamispaikkana. Lämpöä ja pehmeyttä suureen aulaan tuo tyylikäs puinen rimaseinä. Aulaan mahtuu tarvittaessa kerralla koko Rambollin henkilökunta. Myös raken- nuksen jokaisessa kerroksessa on kahvila mikä toimii kohtaamispaikkana. Spontaanien kohtaamisten lisääminen ja mahdollistaminen oli yksi raken- nuksen suunnittelun lähtökohdista. ”Yhteisöllisyys ja se että ihmiset kohtaavat toisiaan oli suunnittelun läh- tökohtana ja tavoitteena. Rakennus luo synergiaa ja uuden tyyppistä luo- vuutta”, pääsuunnittelija Leena Brooke selventää. Rakennuksen jokaisesta kerroksessa on kahdeksikon muotoinen käve- lyreitti, jonka varrelta löytyy kaikki hissit, portaat, kahvilat ja taukotilat. Tämä reitti edistää luonnollisesti työntekijöiden välisiä jokapäiväisiä kohtaamisia.