Valoa kohti!
OPPIMISYMPÄRISTÖJEN KEHITTÄMINEN on yksi alue, johon valtiovalta on kiinnittänyt yhä
enemmän huomiota viime aikoina. Samalla kun digitaaliset oppimisympäristöt ovat nousseet isoksi
puheenaiheeksi, on muistettu korostaa myös holistista näkemystä, joka alleviivaa mm. sosiaalisia ja
psykologisia tekijöitä.
Fyysinen oppimisympäristö on kuitenkin kunkin koulun toimintakulttuurin sokkeli. Opetus- ja
kulttuuriministeriön asettama fyysisten oppimisympäristöjen työryhmä onkin etsinyt malleja tiloista, jotka
mahdollistavat uusien opetussuunnitelmien ja peruskoulun uudistamisen kärkihankkeen suuntaisen
pedagogiikan toteuttamista suomalaisissa kouluissa. Fyysisiin ympäristöihin keskittyviä sisältöjä on koottu
Opetushallituksen rahoittamalle Oppimaisema.fi-sivustolle.
Millainen sitten on fyysisen oppimisympäristön merkitys oppimistuloksiin? – Tutkimusten
mukaan esimerkiksi tilan muodolla ja kalustuksella on vaikutusta siihen, miten opiskelijat kokevat
opettajaopiskelijasuhteen. Kun fyysisen oppimisympäristön taso on heikko, opiskelijat ovat
tyytymättömämpiä opettajien opetukseen.
Visuaalinen ympäristö määrittää pitkälle sen, miten visuaalisia ärsykkeitä havaitaan – ja luo
raamit itse oppimissuorituksille. Joustavuus on valttia: esimerkiksi valaistuksen tulisi olla säädeltävissä
erilaisten opetusmenetelmien ja -tilanteiden mukaan. Desibelejäkin pitäisi pystyä säätelemään, sillä hyvä
ääniympäristö vaikuttaa myönteisesti tiedon prosessoinnin nopeuteen.
Tiina Mäkelän väitöskirja tammikuulta 2018 hahmotteli oppimiselle ja hyvinvoinnille tärkeitä
oppimisympäristön ominaisuuksia 7–19-vuotiaiden suomalaisten ja espanjalaisten oppilaiden näkemysten
pohjalta. Jyväskylän yliopiston väitöskirjassa esitellään oppimisympäristöjen suunnitteluviitekehys, joka
ohjaa tasapainottamaan yhteisöllisyyttä yksilöllisyydellä, mukavuutta terveydellä ja uudenaikaisuutta
perinteisyydellä.
Mäkelän luoma viitekehys neuvoo esimerkiksi huomioimaan sosiaalisten suhteiden ja yhteisöllisen
oppimisen lisäksi oppijoiden tarpeet yksityisyyteen ja oppimisen yksilöllistämisen. Viitekehys auttaa
valitsemaan mukavia huonekaluja unohtamatta hyvän ergonomian tärkeyttä. Se myös kannustaa
uudenaikaisten tilojen ja välineiden käyttöön – katkaisematta yhteyksiä perinteisiin. Lisäksi se tähdentää
joustavien ja toimivien oppimisympäristöjen tärkeyttä.
Mäkelän mukaan oppimisympäristöjen yhteissuunnittelu on parhaimmillaan jatkuva prosessi, joka
osallistaa kouluyhteisön jatkuvaan oppimisympäristöjen suunnitteluun etukäteen ja käytön aikana.
Tutkimukseen osallistuneet suomalaiset ja espanjalaiset koululaiset toivoivat oppimisympäristöiltään
samankaltaisia asioita: esimerkiksi yhteisöllistä oppimista, rauhallisia ympäristöjä ja luonnon läsnäoloa
arvostettiin molemmissa maissa.
Erojakin löytyi: Suomessa linkitetään Espanjaa selkeämmin kokonaisvaltainen hyvinvointi ja
oppiminen. Toisaalta toiveet vaihtelivat jonkin verran ikäryhmittäin samoin kuin eri sukupuolten välillä.
Samansuuntaisia tuloksia on saatu Englannista, jossa Salfordin yliopiston professori Peter Barrett on
tutkinut pitkään oppimisen tiloja ja niiden vaikutusta oppimistuloksiin. Barrettin tiimin keskeinen havainto
on ollut SIN-periaatteiden vaikutus oppimistuloksiin. SIN-raamissa on kolme elementtiä: tilan stimuloivuus
(Stimulation), yksilöllistäminen (Individualisation) ja luonnollisuus (Naturalness).
Näistä ykköseksi nousi luonnollisuus: valon, lämpötilan ja ilman laadun merkitys oppimiselle on
Barrettin tutkimusten mukaan noin 50 %. Yksilöllistäminen – eli tilan omistussuhteiden ja joustavuuden
merkitys – nappaa kakusta neljänneksen ja riittävä stimuloivuus (mm. tilan virikkeisyyden ja värimaailman
merkitys) vie samansuuruisen osuuden.
Ei liene kovi