prointerior 3+4/2018 | Page 48

KUVA: ESA KAPILA
KUVA: HOTEL ST. GEORGE
1871 kehittyi lopulta valtakunnallisesti merkittävän lehden painotalo ja toiminnan hermokeskus. Kirjapainoteknologian ja yhteiskunnan kehitys, ei vähiten kilpailutilanne toisen helsinkiläisen valtalehden Helsingin Sanomien kanssa, kuljettivat kirjapainoa ja lehtitaloa menestyksistä karikkoihin. Rakennuksen käyttöhistoria tuli hotellin suunnittelun ja rakentamisen yhteydessä monella tavalla esille ja on osaltaan sanellut uuden käyttötarkoituksen puitteiden muotoa.
Hotelli St. George Helsinki Vuonna 2014 kesällä saimme mielenkiintoisen työtehtävän kiinteistön omistajalta CapMan Oy: ltä. Tehtävä käsitti hankesuunnitelman, jolla toimisto- ja liiketilakäytössä ollut kiinteistö muutettaisiin hotelliksi. Laadimme suunnitelmista useita eri versioita ja lopuksi päädyimme esittämään ratkaisua, jossa on 153 hotellihuonetta, joista 5 olisi sviittejä.
Hotellin pääsisäänkäynnille luontevin paikka löytyi Yrjönkadun puolelta Vanhankirkon puistoa vastapäätä.
Kiinteistön julkisivut, kadun puoleiset kattolinjat ja molemmat pääporrashuoneet ovat suojeltuja.
Yrjönkadun suunnan sisäänkäyntinä oli alun perin vain yksilehtinen ulko-ovi ja yksivartiset portaat johtaen katutasosta toiseen kerrokseen. Uuden pääsisäänkäynnin paikaksi valittiin rakennuksen keskikohta. Sisäänkäynnin yläpuolella kolmannessa kerroksessa on erittäin näyttävä parveke. Katutason ja toisen kerroksen ikkuna-aukot yhdistettiin uuteen sisääntuloaulaan johtaviksi korkeiksi oviaukoiksi. Sisäänkäynnin kohdalta poistettiin välipohja, jolloin galleriamainen pääaula sai ansaitsemansa lisäkorkeuden. Tilaa hallitsee kansainvälisesti arvostetun kiinalaisen taiteilijan Ai Weiwein valaistu veistos, jonka materiaaleina ovat bambu ja silkki. Lasiportaat ja kaksi lasikuiluista hissiä yhdistävät aulan ja toisen kerroksen vastaanottotilat.
Sisäänkäyntiovien päälle on asennettu yksinkertainen muodoltaan lentokoneen siipeä muistuttava kullanvärinen katos.
Yrjönkadulta toisen kerroksen kautta ylempiin kerroksiin johtava alkuperäinen porrashuone oli säilynyt koristemaalatussa asussaan vähintään kerran entisöitynä. Aikaisemmin porrashuoneeseen oli rakennettu hissit, mutta hissikuiluja oli hotellirakentamisen yhteydessä muokattava uusien hissien asentamiseksi. Sekä Yrjönkadun että Lönnrotinkadun pääporrashuoneiden pinnat suojattiin rakennusajaksi huolellisesti ja lopuksi entisöitiin uudelleen.
Wintergarden Hotellin lounge / baari / olohuone – Wintergarden – suunniteltiin vastaanottokerrokseen entisen sisäpihan kohdalle. Wintergarden on avara tila vanhojen rakennusten sylissä ja se muodostaa hotellin sydämen. Yksikerroksista tilaa kattaa korkea lasikatto. Wintergardenia reunustaa baari ja kuusi pienempää tilaa, nooksia, jotka avautuvat lasiovin Wintergardeniin ja joita voi käyttää neuvottelu- ja tapaamishuoneina.
48 prointerior 3 – 4 / 18