prointerior 3+4/2018 | Page 20

kohteessa mukana | palstalla yhteistyökumppanimme kertovat toiminnastaan

RANTAKYLÄN KOULUN KALUSTUSPROJEKTI OSUI NAPAKYMPPIIN

TEKSTI: SAMI J. ANTEROINEN KUVAT: MIKKO KANKAINEN
Mikkeliläinen Rantakylän yhtenäiskoulu on aloittanut kouluvuoden hyvällä sykkeellä. Yksi syy on uunituore, maaliskuussa ovensa avannut yläkoulu, johon Ofisea Oy toimitti muhkean kalustepaketin. Upea koulurakennus on arkkitehtuuritoimisto Riitta Korhosen käsialaa.
REHTORI HANNE LAHTINEN raportoi, että Ofisean toimittamista kalusteista ei ole kuulunut mitään muuta kuin hyvää palautetta.” Samaan tapaan kuin uusi koulurakennus on meille iso ilonaihe, myös kalusteissa on sitä samaa mahtavaa fiilistä”, hän toteaa.
Luokissa oppilailla on pöydät, joiden takana voi istua tai seistä; oppilastuoleissa taas on huomioitu ergonomia ja liikuteltavuus pyörillä – ja toisaalta se, että tuolia ei voi liikuttaa, jos siinä istuu, jolloin oppilaat eivät voi” ajella tuoleilla”.
Luokissa ja erityisesti käytävillä on raheja ja erityisiä” mökkejä” oppilaiden rentoutumiseen, ja oppilaat ovat todella ottaneet nämä omakseen.” Näkee, että monella yläkoulun oppilaalla on jo mielipaikka, josta tämän helposti löytää välitunnilla”, naurahtaa Lahtinen.
Rantakylän yhtenäiskoulu haluaa olla Digitalmikkeli-kokonaisuuteen kuuluva edelläkävijäkoulu, joka toimii jatkossa kansallisena uuden oppimisympäristön ja oppimisen mallikouluna. Samalla se on koko Etelä- Savon suurin koulu tällä hetkellä.
” Meillä on 680 oppilasta ja 60 opettajaa”, Lahtinen vahvistaa.
Rima korkealla Koulun irtokalustamista koskevan tarjouspyynnön lähtökohtana oli, että tarjottava kalustus sopii koulun sisätilojen väritykseen ja tyyliin. Lisäksi tilojen tuli muodostaa monipuolinen ja joustava kokonaisuus, jossa oli mahdollisuus luoviin ratkaisuihin käyttäen monipuolisia muuttuvia kalusteita kaikissa rakennuksen tiloissa.
Tarjouksia vertailleen työryhmän mielestä Ofisea oli kuunnellut parhaiten tulevien käyttäjien toiveita – ja raikas, laadukas ja ajaton ilme sekä
kalusteiden keveys, pinottavuus ja turvallisuus ja kulutuksen kestävyys olivat omaa luokkaansa.
Tanja Kläusler Ofiseasta muistuttaa, että kylmiltään projektiin ei tarvinnut lähteä, sillä yritys on toiminut monen koulun hovihankkijana ja tuntee hyvin esimerkiksi uuden opetusohjelman painotukset.
” Toimituksen koon puolesta tämä on isoin toimitus meille tänä vuonna”, hän lisää. Kalustepaketin arvo on 450 000 euroa ja sisältää sadoittain pöytiä, tuoleja ja muita kalusteita.
Vaativa palapeli Kläuslerin mukaan koulujen kalustaminen kysyy omanlaistaan osaamista, koska pienet tilat vaativat kalusteilta mm. keveyttä, pinottavuutta sekä liikuteltavuutta helposti ja turvallisesti.
” Tärkeitä tekijöitä ovat myös kokonaisvaltainen käytännöllisyys, kalusteiden laadukkuus ja muodot sekä tietenkin ergonomia”, hän listaa.
Mitään erityisiä haasteita projektissa ei silti ollut, sillä esimerkiksi aikataulutus pelasi hyvin alusta loppuun.
Koululla oli myös mahdollisuus tarrata optioon, jonka myötä Ofisea kalustaa seuraavaksi alakoulun. Maaliskuun kalusteurakkaan mieltynyt asiakas myös lunasti 150 000 euron arvoisen option ja Ofisealta on siis tulossa toinen kalustepaketti joulukuussa.
” Odotamme, että sieltä tulee yhtä hyvä toimitus kuin edellinenkin”, Hanne Lahtinen toteaa. n
20 prointerior 3 – 4 / 18