prointerior 3+4/2017 | Page 21

VALAISIMIEN OIKEA SIJOITUS TYÖPAIKOILLA ON TÄRKEÄÄ TEKSTI: MERJA KIHL JA ARI MONONEN OIKEANLAINEN VALAISTUS parantaa työtehoa. ”Hyvän valaistuksen pe­rusvaatimuksia ovat esimerkiksi riittävä valaistus- voimakkuus, häikäisysuojaus, oikeat pintakirkkaussuhteet, valon oikea suuntaus sekä sopivat valon väriominaisuudet”, kertoo Innoluxin toimitusjohtaja Jukka Jokiniemi. Työtilavalaistus toteutetaan yleensä yhdistämällä epäsuoraa ja suoraa valoa. Lisäksi on katsottava, että valo on tasaista. Valais- tusvoimakkuudessa ei pitäisi olla liian suuria vaihteluja. Valaisin- valmistaja Innoluxin laatimissa suunnitteluohjeissa muistutetaan, että valaisimien oikea sijainti työpaikoilla ja työpisteissä on kes- keinen kysymys. ”Työpöydälle kohdistuvan valon pitäisi tulla henkilöstä kat­ sottuna hieman sivulta tai kummaltakin sivulta. Jos kysees­sä on epäsuora valaistus, valolla ei ole selvää tulosuuntaa. Oikeakäti- selle valon olisi hyvä tulla vasemmalta ja vasenkätiselle vastaa- vasti oikealta”, ohjeistaa Jokiniemi. Työpöytävalaisimet saattavat yksinään tuottaa liian suuren pistemäisen valon, jolloin varjonmuodostus tulee liian voimak- kaaksi. Käyttämällä yhdessä epäsuoraa yleisvaloa ja työpöytäva- laisimia päästään hyvään lopputulokseen. Jos työpöytävalaisin on kooltaan riittävän suuri ja valo­ alueeltaan tarpeeksi laaja, sen tuottama valopinta alkaa toi- mimaan epäsuoran, häikäisemättömän valon tavoin. Tällainen työtilavalaisin on esimerkiksi Harri Koskisen suunnittelema Valo- voima-valaisin, joka toimii himmentimensä, toiminnallisen säädet- tävyytensä ja puhtaan värintoistonsa ansiosta sekä tehokkaana työtilavalaisimena kuin kirkas­valolaitteenakin. Kun valaisin on sijoitettu oikein, työpöytään kohdistuu miellyt- tävä, häikäisemätön valaistus. Tällöin paperia luettaessa tai tieto­ koneen näyttöä katsottaes­sa vältytään ylimääräisiltä heijastu- milta. n UUDET AXOR SUIHKUT Koettavissa Habitare-messuilla 13.-17.9.2017 osastolla 6c48 ” Valon väri voi olla tärkeä erityisesti työtehon kannalta. säätämällä voidaan tukea ihmisen luontaista vuorokausirytmiä ja vaikuttaa työntekijöiden vireystilaan.” ”Valon väri voi olla aamulla lämmin – kuten auringonnousu – ja kes- kellä työpäivää kylmempi. Iltaa kohti valon sävy voi taas muuttua lämpi- mämmäksi, jolloin työntekijät huomaavat, että työpäivä on kohta päätty- mässä”, sanoo Räihä. Hänen mukaansa noin 4 000 K:n (Kelvinin) kylm emmällä puolella olevat värilämpötilat nähdään vireystasoa nostavina, kun taas alle 2  700 K:n värilämpötila laskee vireystasoa. ”Toisaalta valaistuksen säädössä voidaan käyttää apuna myös tunnis- timia, jotka automaattisesti lisäävät tai vähentävät valotehoa luonnonvalon vaihtelujen mukaan. Kun aurinko menee pilveen, ohjausjärjestelmä kytkee lisävalaistusta päälle”, Räihä selvittää vaihtoehtoja. n Pilkington Activ ™ Itsepuhdistuvat lasituotteet 15 vuotta Helppoutta, mukavuutta ja säästöä ikkunoiden pesukustannuksissa Täyttää standardin EN 1096-5 itsepuhdistuvuusvaatimukset www.pilkington.fi 3–4  /  17  prointerior 21