prointerior 3+4/2017 | Page 14

Akustiikkatuotteet kannattaa testauttaa ”Työtilan akustoinnissa on kyse toisaalta äänen eristämisestä, toisaalta äänen pehmentämisestä. Molempiin näistä on kehitetty uusia hyviä rat- kaisuja viime aikoina”, arvioi Inneco Oy:n projektipäällikkö Tapani Salo- kannas. ”Lisäksi monien ääntä eristävien tuotteiden Rw-arvot ovat nykyään entistä parempia.” Eurooppalaisten standardien mukaisesti mitattavalla Rw-arvolla voi- daan ilmoittaa eri tuotteiden ääneneristävyys. Suomessa Rw-testauksia tekee muun muassa VTT. Saavutettujen Rw-arvojen pohjalta on tuotteille määritelty ääniluokat (SFS). ”Nykyajan toimistot ovat tyypillisesti monitilaympäristöjä, siis paljolti avotilaa. Työssä pitäisi kuitenkin voida keskittyä ja hoitaa luottamukselli- set keskustelut rauhassa. Siksi tilaan tarvitaan myös yksityisempiä erillisti- loja”, muistuttaa Salokannas. Jos tilaan halutaan hyvä ääneneristys, on syytä kiinnittää erityistä huomiota muun muassa tilaa ympäröiviin rakenteisiin, lattiaan, alakat- toon ja sen yläpuolisiin rakenneosiin sekä talotekniikan läpivienteihin. Toki myös seinien, ovien ja ikkunoiden akustiikan on oltava kunnossa. ”Jos liukuovet yleistyvät, ovien desibeliarvot on selvitettävä entistä tar- kemmin.” ”Yksi ongelma on, että kaikki akustisten tuotteiden valmistajat eivät testauta omia tuotteitaan. Kaikki tuotteet eivät ehkä vastaa niille asetetta- via vaatimuksia”, Salokannas epäilee. Sen sijaan toimivilla tuotteilla ja materiaaleilla työtila saadaan työviihty- vyyden kannalta paremmaksi. ”Rakennusprojekteissa on usein mukana monia eri toimijoita, joten oikeat ratkaisut on pyrittävä löytämään nopeasti. Parhaiten ongelmilta väl- tytään, kun suunnittelijan ja rakennuttajan välinen yhteistyö toimii hyvin”, korostaa Salokannas. n ” Toimivilla tuotteilla ja materiaaleilla työtila saadaan työviihtyvyyden kannalta paremmaksi. markilux MX-1 Tyylikkäät markiisit – Made in Germany Parasta auringon alla. Tyylikkäissä markilux-markiiseissa yhdistyvät edistyksellinen teknologia ja korkea laatu. Ei ihme, että markiisit ovat voittaneet useita tunnustuspalkintoja. Suunnittele NYT terassisi uuteen uskoon. Lisätietoja lähimmältä markilux-jälleenmyyjältä tai sivustolta tamar.fi 14 prointerior   3–4  /  17 Design-markiisit – Made in Germany