prointerior 3+4/2017 | Page 44

” Toimivassa monitilaympäristössä on riittävästi tilaa erilaisille työtehtäville, tekijöille ja tilanteille. Vuorovaikutusalue on rento vaihtoehto työpisteellä työskentelylle. Työskentelykerroksista löytyy paljon myös hiljaiseen työskentelyyn ja puheluihin suunniteltuja vetäytymistiloja. Miellyttävästä äänimaisemasta huolehtivat seinä- ja lattiamateriaalit, kattopaneelit, akustoivat valaisimet ja huonekalut. Vaikka osa pankin työtehtävistä vaatiikin vielä kiinteitä työasemia, suurin osa työntekijöistä voi valita työpisteensä kulloisenkin työn ja tehtävän mukaan. Toisistaan erotettavat tilat onnistuttiin luomaan luontevasti. ”Toimialan vaatimusten mukaan osa toiminnoista on erotettava tarkasti toisistaan. Handelsbankenissa tämä toteutettiin ilmavasti lasiseinin ja teippauksin”, Kallio kertoo. Handelsbankenin pääkonttorissa satsattiin erityisesti ääneneristävyyteen ja hyvään työskentelyvalaistukseen. Työskentelytiloissa graafiset kuviot jatkavat muotokielen tarinaa. 44 prointerior   3–4  /  17 Tarvitaan yhteiset pelisäännöt Toimivan työympäristön suunnittelussa huomioidaan työnkuvat, tiimit sekä henkilöiden väliset yhteydet ja synergiat. Myös yhteiset pelisäännöt ovat tärkeitä – säännöillä varmistetaan, että tilat toimivat tarkoituksenmukaisella tavalla ja säilyvät viihtyisinä ja siisteinä. ”Säännöt pitävät sisällään esimerkiksi sen, minkä tyyppiseen työhön eri alueet on tarkoitettu, missä voi syödä ja missä taas ei. Säännöistä on pidettävä tiukasti kiinni, koska tilat toimivat vain, jos yhteisiä toimintatapoja noudatetaan”, Kallio korostaa. Pelisääntöjen aihiot tulivat uusiin tiloihin Kohinan asiantuntijoilta. Markelinin mukaan sääntöjä on kunnioitettu alusta alkaen. ”Ammattilaiset osasivat kertoa, mikä tiloissa toimii ja mikä ei. Otimme säännöt käyttöön ja paimensimmekin niiden noudattamista aluksi.” Työntekijöiden palaute tiloista on ollut ilahtunutta. Esimiehet ovat lähellä, tieto kulkee helposti ja nopeasti, syntyy spontaaneja kohtaamisia. Valoisuus viehättää monia ja piristää mieltä. ”Täällä oli hyvä fiilis alkaen päivästä yksi. Aivan kuin ihmiset olisivat täällä toisen näköisiä, iloisia. Moikkaaminen ja yhteenkuuluvuuden tunne on lisääntynyt, olemme nyt selvemmin yhtä porukkaa”, Markelin summaa tuntoja. n