prointerior 3+4/2016 | Page 82

TIILI SOPII JULKISIVUIHIN

Kirkkonummen uuden kunnantalon julkisivuissa on tanskalaista Kolumba-tiiltä.
TEKSTI: MERJA KIHL JA ARI MONONEN KUVA: MIKAEL LINDEN
Suomessa on paljon tiilitaloja – ja hyvästä syystä. Tiilijulkisivu on ekologinen ratkaisu, joka myös soveltuu monenlaisiin maisemiin ja rakennuksiin. Aiempaa tummempien ja yksilöllisempien tiilien suosio on viime vuosina kasvanut.
Julkisivutiilien on sovittava ympäristöönsä Tiili on esteettisesti kaunis materiaali, joka myös kestää aikaa hyvin.
” Tiilellä saadaan julkisivuun elävä kaunis pinta”, muistuttaa Sigge Arkkitehdit Oy: n toimitusjohtaja, arkkitehti Pekka Mäki.
Turkulainen arkkitehtitoimisto Sigge toimiikin entisessä Auran
Panimon hienossa vanhassa tiilirakennuksessa. Tiilet sopivat ylipäätään hyvin suomalaiseen maisemaan.” Tiiliä on monenlaisiin käyttötarkoituksiin: on eri paksuisia ja eri pituisia tiiliä, samoin käsinlyötyjä – sekä teollisesti tuotettuja suoria tiiliä.”
” Malleissa on paljonkin eroja. Juuri nyt’ käsityötiilet’ tekevät taas tuloaan, ja sellaisia voisi mieluusti käyttääkin monissa rakentamiskohteissa”, Mäki toteaa.
” Esimerkiksi pitkät, tavallista kapeammat tiilet ovat tyylikkäitä julkisivutiiliä. Ne tosin ovat hieman kalliimpia kuin vakiomalliset tiilet, mutta sopivat hyvin juuri julkisiin rakennuksiin.”
Esimerkiksi Kirkkonummen uuden kunnantalon julkisivuissa on tanskalaista Kolumba-tiiltä.
” Tällaiset tiilet eivät ole aivan suoria vaan hieman’ vimpuloita’, joten ne antavat rakennukselle elävämmän julkisivupinnan kuin vakiotiilet.”
Mäen mukaan Keski-Euroopasta on viime aikoina tuotu Suomeen myös tavallista tummemman värisiä ja jopa mustia tiiliä.” Nämä tummat tiilet ovat yleistymässä”, arvioi Mäki.” Aikanaan Suomessa käytettiin myös vaaleita kalkkikivityyppisiä tiiliä, mutta sellaiset eivät aina sovellu ympäristöönsä. Punaiset julkisivutiilet useimmiten soveltuvat hyvin, ja siksi niitä käytetään paljon.”
” Turun Telakkarannan vanhaan telakkamiljööseen rakennetaan parhaillaan uusia asuinkerrostaloja, joiden julkisivut ovat punaruskeaa tiiltä. Siellä tiilien värisävyt valittiin juuri ympäristön mukaan.” Paikalla muurattu tiiliseinä on Mäen mielestä usein hyvä ratkaisu.” Kunnon muurari tekee kaunista julkisivupintaa. Tämä rakennustapa
82 prointerior 3 – 4 / 16