”
Loikka
monitilaympäristöstä
seuraavalle tasolle tarkoittaa
täysin uudenlaista tapaa
tehdä työtä ja sitä tukevaa
työympäristöä.
Viccarben Penta tuoli / Sologrey.
Elisan pääkonttorissa Pasilassa Helsingissä työnilo
tulee vastaan jo aulassa. Täysin uudistunut seitsemän
kerroksen ja yli 18 000 neliömetrin kokonaisuus
hämmästyttää sekä vierailijaa että elisalaisia itseään.
ELISAN PASILAN Kampuksen valoisa aula toivottaa tervetulleeksi:
tilasta alkaa vierailijan polku taloon. Aula on paitsi portti peremmälle myös
asiakkaiden, yhteistyökumppaneiden ja elisalaisten yhteistä aluetta.
Aulasta löytyy kahvila, erilaisia neuvottelutiloja, Business Studio sekä
rento CoCreation-tila, joka sopii hyvin vaikkapa yhteiskehittelyyn asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa.
”Aulan suunnittelu lähti asiakaspolun konseptoinnista: aulasta haluttiin
alue, joka vahvistaa sidosryhmien ja elisalaisten yhteistyötä. Onnistunut
aula on nyt Elisan käyntikortti”, Susanna Kallio, tila- ja konseptisuunnitteluun erikoistuneen Kohinan toimitusjohtaja kertoo.
Pääkonttorin harmoninen värimaailma, tilojen moniulotteisuus, kiinnostavat yksityiskohdat ja onnistuneet kalusteratkaisut ihastuttavat monia.
”Paljon kiitosta kuuluu siitä, miten toimivat tilat ovat nyt. Olemme
onnistuneet toiminnallisuuden rakentamisessa: kerroksista löytyy runsaasti kaikkien käytössä olevia vaihtelevia tiloja erilaisia työtehtäviä varten”, sisustussuunnittelun projektipäällikköinä toimineet Sirpa Luukkonen ja Eva Kober Kohinasta iloitsevat.
Tilat ovat käyttäjiensä näköiset, sillä elisalaiset ovat osallistuneet tilojen suunnitteluun Elisan järjestämissä lukuisissa työpajoissa. Kohina on
vastannut hankkeessa työskentelytilojen, aulan sekä henkilöstöravintolana ja kohtaamispaikkana toimivan ravintolamaailman konsepteista ja
toteutussuunnittelusta.
EFG HideTech neuvottelupöydät ovat kehitetty moderniin työympäristöön,
jossa entistä suurempi osa työstä vietetään erilaisissa neuvotteluissa.
Johtojen läpivienti pöydän jalan kautta pöydän runkoon ja johtolokerot ovat
varusteltavissa erilaisilla liitännöillä.
Aulan yhteyd essä oleva CoCreation-tila sopii hyvin
yhteiskehittelyyn asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa.
Pintaa syvemmälle
Elisa on kehittänyt työskentelykulttuuriaan ja työympäristöjään määrätietoisesti jo vuosia. Fyysiset tilat tukevat uusia työn tekemisen tapoja ja
sujuvia liiketoiminnan prosesseja.
”Lähdemme toimitilojen muutosten suunnittelussa aina liikkeelle siitä,
että tuemme asiakkaan liiketoimintaa. Elisan Pasilan kampuksella meitä
on ohjannut Elisan kehittämä konsepti, Elisa Ideal Work”, Kallio sanoo.
22 prointerior 3–4 / 16
Abloy