prointerior 3+4/2015 | Page 45

Tiloja joka lähtöön Miten projekti sitten onnistui? Timo Niskanen toteaa, että rakentamalla erilaisia kohtaamistiloja on saatu aikaan viihtyisä työympäristö, johon henkilökunta voi istahtaa pitämään palaverin tai nauttimaan kupin kahvia. Kaikki kohtaamistilat ovat kaikkien käytettävissä kokouksia ja palavereja varten – riippumatta siitä missä osassa toimistoa ne sijaitsevat, lisää Niskanen. ”Onnistuimme mielestäni hyvin saavuttamaan visiomme ja tavoitteemme. Tilat ovat valoisat, ergonomia toimii ja henkilöstö on alkanut totutella toimimaan uusissa kohtaamistiloissa”, hän kertoo. Suomessa Roche Diagnostics Oy työllistää yhteensä lähes 70 henkilöä. Monta palloa ilmassa Myös EFG:n tiimi on tyytyväinen lopputulokseen. Kristiina Rämön mukaan projektissa saatiin aikataulu, budjetti ja toteutus linjaan erittäin hyvin – kiitos mm. säntillisen tiedottamisen. Näin esimerkiksi yhteistyöverkosto pysyi näpeissä ja siirtyminen väistötiloihin ja takaisin sujui ilman kitkaa. Myös EFG:n toimitusjohtaja Tapio Heikkilä on samoilla linjoilla: ”Projekti oli omaleimaisuudessaan haastava ja panostimme paljon siihen, että valvonta toimii ja toteutus on paras mahdollinen”, Heikkilä toteaa. Uudistuksesta hänkin nostaa erityisesti esille dynaamiset kohtaamistilat, jotka sopivat murroksessa olevan tietotyön luonteeseen kuin sovellus älypuhelimeen. ”Moderni tapa tehdä töitä on etsiä sellainen tila, joka parhaiten sopii tilanteeseen ja työvaiheeseen”, hän pohtii. Hyvästi näköesteet Uudistuksen myötä kaikilla työntekijöillä on nyt käytössä sähköisesti säädettävät työpöydät, mikä mahdollistaa työskentelyn eri tavoin eri tilanteissa. Työpöydät voidaan säätää eri korkeuksille ja siten omaa työergonomiaa voi optimoida kulloisenkin tarpeen mukaiseksi. ”Uudet, matalammat kaapit lisäsivät valoisuutta ja värit viihtyisyyttä”, toteaa toimitusjohtaja Timo Niskanen. ”Erilaiset värikkäät kohtaamistilat värikkäillä akustiikkaelementeillä ovat selkeästi piristäneet toimistomme ilmettä”, Niskanen kiittelee. Kuinka paljon nämä muutokset sitten lisäävät tuottavuutta – se jää toimitusjohtajan mukaan vielä nähtäväksi. Selvää on kuitenkin, että tunnelma uusissa tiloissa on mallillaan: ”Kun kerran ihminen ajattelee paremmin otsanahka sileänä kun rypyssä, pitäisi hyvän tunnelman itsessään olla tuottavuutta lisäävä tekijä”, Niskanen toteaa. Sisäänajovaihe jatkuu Espoon toimistolla on jo piipahtanut vierailijoita niin Suomesta kuin ulkomailtakin ja ”lopputuotetta” on ihasteltu urakalla. Positiivista palautetta on tullut etenkin tilojen väreistä, tilojen avoimuudesta ja lisääntyneestä valoisuudesta, listaa Niskanen. Muutoksesta on kuitenkin vielä niin vähän aikaa, että sisäänajovaihe on edelleen vahvasti menossa. Rochelaiset opettelevat edelleen uusien ratkaisujen käyttöä, niin sähköisesti säädettävien työpöytien kuin erilaisten kohtaamistilojen käytön osalta. ”Olemme laatimassa ergonomiaohjeistusta henkilöstölle yhdessä työterveyshuollon kanssa ja ’House Rules’ -ohjeistoa erilaisten palaverien toteuttamisen kohtaamistiloissa.” Tukea tiukassa paikassa EFG on ottanut hienosti läpi vedetystä projektista oppia ja intoa tuleviin projekteihin. Vastaavissa kokonaisprojekteissa on tunnusomaista, että asiakkailla on usein vain rajallisesti kokemusta ja aikaa hanskata koko mittava uudistus – etenkin jos samassa paketissa on sisustussuunnittelu, remontointi, kalusteet, tekstiilit, valaisimet, muutto väistötiloihin, vanhojen kalusteiden kierrätys… ”Organisaatiot tarvitsevat tuekseen ammattilaisia, joilla on tarvittava näkemys ja kokemus koko paketin manageerauksesta”, summaa Kristiina Rämö. Q 3–4 / 15 prointerior 43